Snookerin MM-kisojen ensimmäisen päivän pelivihjeet!

Snookerin MM-kisojen ensimmäisen päivän pelivihjeet!

Snookerin MM-kisojen avauspäivä on ohjelmassa lauantaina, kun ohjelmassa on neljä mielenkiintoista ottelua. Tässä pelivihjeet ensimmäisiin otteluihin!

Aamupäivä käynnistyy Luca Brecel-Gary Wilson- ja Mark Williams-Martin Gould-ottelulla. Puolestaan myöhemmin päivän ja illan aikana alkaa vielä kaksi muuta ottelua, joten viihdettä on tarjolla aivan aamusta iltaan asti.

Voit seurata snookerin MM-kisojen otteluita ilmaiseksi live stream -palvelusta, jonka saat auki TÄSTÄ!

Snookerin MM-kisojen pelivihjeet:

Luca Brecel – Gary Wilson

Luca Brecelin valmistautuminen MM-kisoihin sujui mallikkaasti, sillä mies eteni China Openissa aina välieriin asti. Vastaavasti Gary Wilsonin matka päättyi China Openissa jo avauskierroksella, joten sieltä ei matkamuistojen lisäksi jäänyt mitään muuta käteen.

Kaksikko kohtasi edellisen kerran marraskuussa, jolloin Brecel nappasi 4-2-voiton. Belgialainen on myös tässä pelissä selvä suosikki ja tulee voittamaan ottelun, kunhan keskittyminen pysyy kasassa The Cruciblen kirkkaissa valoissa.

Mark Williams – Martin Gould

Mark Williams on hallitseva maailmanmestari ja muutenkin erittäin meritoitunut pelaaja. Sen sijaan Martin Gould ei ole juurikaan suurempaa menestystä saavuttanut, eikä varsinkaan MM-kisoissa. Näissä peleissä tasaisuus ja laatu ratkaisevat, sillä pelit ovat pitkiä ja näin ollen punaisen langan on pysyttävä kasassa pidempään. Williams tietää MM-kisojen metkut ja osaa kokeneena pelaajana käsitellä tilanteen. Tässä ottelussa ei tulla yllätystä hakemaan.

Stephen Maguire – Tian Pengfei

Stephen Maguire on maailmanlistalla sijalla 15, kun taas avauskierroksen vastustaja Tian Pengfei on sijalla 81. Tuo kertoo olennaista kieltä siitä, kuinka Maguire lähtee suosikkina otteluun. Vaikka Maguire ei ole viime viikkoina saanut peliään lentoon, niin mies todennäköisesti vertyy kuitenkin parempaan iskuun MM-kisoissa. Avauskierroksen paras 19:stä -systeemi suosii ehdottomasti Maguirea, joka on kaksikosta kokeneempi pelaaja.

Lunasta myös 10 € ilmaisveto turnaukseen tästä!

Muista tarkistaa myös sivustoltamme löytyvät päivän kuumimmat vedonlyöntivihjeet lähteistä, josta on löydettävissä jokainen päivä netin parhaat vedonlyöntilähteet koottuna samalle sivulle.

Nyt Pallomeri.netin uusimmat vetovihjeet, kilpailut sekä tietysti tuplaus suoraan puhelimeen WhatsAppin kautta – ja tietenkin ilmaiseksi! Lisätietoa tilauksesta saat TÄÄLTÄ!

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut