Sitkeä Tampa Bay ei luovuta – finaalisarja venyi kuudenteen otteluun

Tampa Bay
Kuva: Getty Images

Tampa Bay Lightning oli pakkovoiton edessä, kun joukkue oli tappiolla finaalisarjaa voitoin 3-1, kun matka kävi Coloradon kotiluolaan.

Colorado pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan mestaruuden ratkaisemista, kun joukkueet kohtasivat viidennen kerran. Avalanche oli voittanut molemmat kotiottelunsa ja oli suosikki myös viidenteen koitokseen.

Avausmaalista vastasi kuitenkin vierasjoukkue, sillä Jan Rutta heilutti maaliverkkoa avauserän loppupuolella. Kotiyleisö syttyi hurmiolliseen kannustukseen ajassa 25:07, kun Valeri Nichushkin tasoitti ottelun.

Ilo ei kuitenkaan pitkään kestänyt, sillä Nikita Kucherov onnistui ylivoimalla ja vierailijat olivat jälleen edellä.

Viidennessä ottelussa ei jatkoaikaa tarvittu, vaikka Cale Makar nosti Coloradon hetkellisesti tasoihin. Voittomaali nähtiin ajassa 53:38, kun Ondrej Palat laukoi kiekon vastustamattomasti verkon perukoille ja varmisti Tampa Baylle toisen kiinnityksen mestaruuteen.

Finaalisarja jatkuu Tampa Bayn kotiluolassa sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä. Coloradolla on tuolloin toinen mahdollisuus napata NHL:n mestaruus.

Tampa Bay vei 5. finaalin nimiinsä


Joukkueet: