Nerokas temppu hämmensi frisbeegolfkisassa – Simon Lizotte heitti avauksensa tahallaan rajojen yli

Simon Lizotte

Frisbeegolfin ammattilaiskiertueen kisassa päästiin hämmästelemään nerokasta vetoa, kun Simon Lizotte heitti tahallaan “pieleen”.

Frisbeegolfin Yhdysvaltain ammattilaiskiertueella Milfordissa Michiganissa nähtiin hämmästyttävä temppu, joka näytti aluksi pahalta mokalta, kunnes Simon Lizotten juoni paljastui.

Viime sunnuntaina hieitetyn kisan viimeinen kierros oli edennyt 16. väylälle, kun kilpailua kahdella heitolla johtanut Lizotte veti kikkapussistaan melkoisen jokerikortin.

Lizotten johtoa takaa-ajanut Eagle McMahon oli epäonnistunut avausheitossaan ja saanut rangaistusheiton, jolloin Lizotte viskasi oman avausheittonsa korkealle ilmaan ja reilusti pitkäksi aina väylän takarajankin yli.

Kilpailun tv-lähetyksen selostajat menivät aluksi täysin hämilleen, kunnes Lizotten idea kirkastui muillekin kuin hänelle itselleen. Näin toimittuaan Lizotte pääsi rangaistusheiton jälkeen jatkamaan peliä aivan korin vierestä varmistaen näin helpolla putilla par-tuloksen.

McMahon ei onnistunut omassa par-putissaan, joten Lizotten ratkaisu käytännössä ratkaisi kisan voiton. Lizotte voitti kisan kolmen heiton erolla.

– En koskaan ajatellut pelaavani väylää siten, kunnes hetki koitti. Kaikki täsmäsi ja päätin, että se on oikea ratkaisu. Frisbeegolf on älypeli, Lizotte totesi.

Voitto oli Lizotten toinen pääkiertueella tällä kaudella. Samalla hän nousi maailmanlistan kuudenneksi.

Simon Lizotte heittää avauksensa täysin tahallaan reilusti pitkäksi:

Katso myös: Fantastista! Fallon Sherrock iski historiallisen yhdeksän tikan tyhjennyksen dartsissa