Brasiliassa pelatussa junnupelissä nähtiin huima suoritus, kun “Seuraava Ronaldinho” -lisänimeä kantava Davi Luiz iski upean maalin.
Brasiliassa on jälleen kasvamassa huikea junnutaituri. “Seuraavaksi Ronaldinhoksi” kastettu Esporte Club Uniaon vasta 12-vuotias Davi Luiz on tehnyt sen verran hengästyttäviä temppuja, ettei nimeä voi missään nimessä pitää tuulesta temmattuna.
Tätä mainetta on nostanut taannoin junnupelissä nähty maali, joka toi hyvinkin mieleen juuri Ronaldinhon tekemiset ja etenkin hänen Barcelonan paidassa tekemänsä niin sanotun “triplasombrero”-kikan, jossa hän nosti pallon kolmesti puolustajan pään yli.
Siinä missä Ronaldinho keskittyi kyykyttämään vain yhtä vastustajaa, pisti Davi Luiz tällä saralla paremmaksi. Hänen triplasombrerossaan oli jokaisen noston kohdalla eri uhri ja nuori lupaus päätti kikkansa vieläpä komeaan viimeistelyyn. Hän ampui pallon viimeisen noston jälkeen suoraan volleysta pussiin.
12-vuotias Davi Luiz on saanut lisänimen “Seuraava Ronaldinho” muun muassa tällaisten temppujen seurauksena:
Katso myös: Huikea maltti – Lilleströmin maalivahti tasoitti pelin lisäajan viime hetkillä Tromsö-veskarin nokan alta