Video: Serie C:ssä nähtiin uskomattomat murskajaiset – loppunumerot olivat 20-0

Video: Serie C:ssä nähtiin uskomattomat murskajaiset – loppunumerot olivat 20-0

Italian Serie C:ssä koettiin jopa noloja hetkiä viikonloppuna, kun Pro Piacenza oli luovuttanut kamppailun jo ennen aloitusvihellystä.

Ainoastaan kahdeksan miehen voimin vieraspeliin saapunut sarjajumbo oli kadottanut matkalle sekä pelaajansa että taistelutahtonsa, sillä viheriöllä nähtiin suorastaan laiska miehistö.

Serie C:n viimeisenä oleva Pro Piacenza saikin harvinaisen kylmää kyytiä Cuenolta, sillä kotijoukkue iski jo ensimmäisellä jaksolla peräti 16 maalia. Toisella jaksolla Cueno kunnioitti vastustajaa sen verran, että suurin puhti maalinteosta jätettiin pukuhuoneeseen. Tästä huolimatta isännät paukuttivat vielä neljä maalia lisää, joten loppunumerot kirjattiin lukemiin 20-0.

Suurista talousvaikeuksista kärsivä Pro Piacenza on sarjan viimeisenä kahdeksalla pisteellä. Toki pisteitä voisi olla enemmänkin, mutta Italian jalkapalloliitto on vähentänyt joukkueelta kahdeksan pistettä talousvaikeuksien vuoksi. Nähtäväksi jää, että löytyykö seuralta intoa pelata kausi loppuun.

Serie C:ssä nähtiin todelliset murskajaiset

Jos video ei näy, niin voit katsoa sen YouTubesta!

Jaa tämä:

Joukkueet: ,

Aiheeseen liittyvät julkaisut