Frisbeegolfin European Open 2015 saatiin sunnuntaina päätökseen Nokialla. Monituhatpäinen yleisö sai todistaa jälleen yhtä Paul McBethin voittoa eurooppalaisessa major-turnauksessa
Kolmen heiton takaa-ajosta USA:n Paul McBethiä (kuvassa) jahtaamaan lähteneistä Will Schusterickista ja Ricky Wysockista jälkimmäinen tarjosi todellisen haasteen hallitsevalle European Openin mestarille.
Ensimmäistä kertaa koko turnauksen aikana toinen pelaaja otti McBethin kiinni, kun Wysocki nappasi birdien väylältä 14. Vielä väylä 15 sujui tasatahdissa, mutta väylällä 16 nähtiin lopulliseksi muodostunut ratkaisu. Molempien pelaajien avaus laskeutui väylälle. McBeth heitti jatkoheittonsa ensimmäisenä ja lähestyi onnistuneesti väylän 16 saarekkeeseen. Wysocki sen sijaan tuhri lähestymisensä ohi saaresta kolmesti, mikä buncr hazard -säännöllä tarkoitti Wysockille tuplabogeyta. McBethin korttiin kirjattiin birdie.
Paras suomalainen oli lopulta melko odotetusti Seppo Paju. Voittotaistelun kannalta Pajun kone käynnistyi hieman liian myöhään. Toisesta kierroksesta lähtien Paju kuitenkin esitti huippuotteita ja nousi lopulta oikeastaan niin korkealle kuin mahdollista.
Yksi European Openin halutuista palkinnoista rahapalkintojen ohella on viisi jaossa olevaa paikkaa United States Disc Golf Championshipiin. Näistä paikoista suomalaisittain ilahduttavasti neljä meni suomalaispelaajille. USDGC-kutsun saivat Juho Parviainen (13. sija), Lassi Hakulinen (16.), Arttu Sikanen (19.) sekä Ilari Tuoma (22.).
Korkealle sijoittuneilla Pajulla ja Teemu Nissisellä (16.) kutsut olivat taskussa jo ennen European Openia.
Lähde: frisbeegolfliitto.fi