Selänne järjesti odottamattoman yllätyksen golfkentällä!

Teemu Selänne Us Mastersissa / Pallomeri.net
Teemu Selänne Us Mastersissa / Pallomeri.net

Golfin Finnish Openissa on mukana 156 golfaria. Nimekkäitä pelaajia ei ole käytännössä mukana ollenkaan, jos ei ole sisällä lajin seuraamisessa todella vahvasti. Katsojia Kirkkonummella Hirsalassa pelattavaan kilpailuun ei ainakaan ensimmäisenä päivänä saatu juurikaan muutamia pelaajien sukulaisia lukuunottamatta. Golfkilpailut eivät yksinkertaisesti vedä väkeä paikalle.

Pelasin itse kilpailun avauspäivänä kohtalaisen nimettömässä ja heikkotasoisessa ryhmässämme. Mukana oli joskus 2000-luvun puolivälissä koviin lupauksiin kuulunut Casimir Collin ja pohjanmaalainen Ville Nykänen. Varsinaiseksi katsojamagneetiksi tätä ryhmää ei voinut kutsua ennakko-odotusten, eikä myöskään päivän peliesitysten osalta.

Päivän viidennellä reiällä (kentän 14) odotti golfauto, jossa oli kyydissä kolme ihmistä ja yksi koira. Aluksi luulin tietenkin, että kyseessä on toimitsijoita tai muita kilpailun henkilökuntaan kuuluvia. Autossa istui kuitenkin eräs korkeintaankin puolitutuksi lueteltava ja keski-ikää lähentelevä herrasmies kahden poikansa kanssa. He olivat tulleet kentälle katsomaan golfkilpailua!

Hän moikkasi iloisesti, vaihtoi kuulumiset ja muisti jostain syystä vielä nimenikin. Itse muistin myös jotenkin hämärästi kuka on kyseessä ja totesin, että mukava nähdä pitkästä aikaa. Ajattelin, että hän on vain ohikulkumatkalla etsimään jotain nimekästä ryhmää seurattavakseen. Oma tulos oli neljän reiän jälkeen +1, eikä kavereilla mennyt juurikaan lujempaa.

Mainos alkaa

Siitä huolimatta hän jatkoi ajelua autolla meidän vieressä ja jutteli mukavia. Kyseli kuulumisia ja kävi läpi omaa ja muiden golfia. Hän tuntui olevan lajista melkoisen hurmoksessa, kuten olin olettanut. Vaikka lyöntien taso oli melko keskinkertaista, hän pysyi mukana seuraamassa ryhmämme toimintaa – yllättävän kauan. Oma peli sai pientä jännitystä kun tunsin velvollisuutta esittää edes jotain siedettävää golfia katsojien läsnäollessa.

Kolme väylää hän kierteli mukana spekuloimassa ja juttelemassa. En vieläkään tiedä miksi hän lähti seuraamaan juuri meidän ryhmäämme. Sitä ryhmää, joka ei todellakaan ollut pelillisesti paras ryhmä seurattavaksi. Omat jututkaan tuskin olivat niin vitsikkäitä, että niiden takia olisi jaksanut kanssamme viettää 45 minuuttia.

Ehkä se oli tapaamisemme jossain Katinkullassa 20-vuotta sitten tai pokerigolfin SM-kisoissa pari vuotta sitten. Ehkä se oli yhteiset tutut tai jotkut muut jutut. En tiedä. Olin äimänkäkenä itsekin. Hän jatkoi ilmeisesti aikanaan muiden ryhmien pariin kannustamaan ja fanittamaan golfia.

Itse hän on nykyään eläkkeellä. Hän pelailee paljon golfia ja tennistä. Hän pelasi aikanaan hieman jääkiekkoa. Numerolla kahdeksan. Jos hän minun nimeni muistaa, niin nimimuistin on pakko olla kovaa luokkaa. Puolituttuja ja varsinkin hyvänpäivän tuttuja voisi kuvitella olevan jonoksi asti. Hän oli Teemu Selänne. Ja ne paineet, jota lyönteihin hetkessä tuli, olivat infernaaliset.

En voi muuta kuin ihastella, että #8 viettää kesäpäiviään näinkin lepposisissa tunnelmissa kannustaen suomalaisia golfareita Finnish Openissa – lähes ainoana katsojana!