Scottie Scheffler ja Nelly Korda dominoivat golfmaailmaa ilmiömäisellä tavalla

Scottie Scheffler

Yhdysvaltalaisgolfarit Scottie Scheffler, 27, ja Nelly Korda, 25, pitävät tällä hetkellä kilpakumppaneitaan täysin pilkkanaan.

Sekä miesten PGA Tourilla että naisten LPGA Tourilla on tällä hetkellä täysin ylivoimainen valtias. Miesten puolella maailmanlistan ykköspelaaja Scottie Scheffler on voittanut viidestä edellisestä kilpailustaan neljä ja sijoittunut kerran toiseksi. Kokonaisuudessaan Scheffler on pelannut tällä kaudella kymmenen kilpailua, joissa hän on sijoittunut yhtä kilpailua lukuun ottamatta jokaisessa kymmenen parhaan joukkoon. Hänen huonoin sijoituksensa kuluvalla kaudella on jaettu 17:s.

Viimeisimpänä Scheffler nappasi voiton RBC Heritage -kilpailusta, ja sitä edeltäneellä viikolla hän voitti golfkauden ensimmäisen major-kilpailun, The Mastersin. Hänestä tuli ensimmäinen pelaaja sitten vuoden 1985, joka on voittanut sekä The Mastersin että sitä seuranneen PGA Tour -kilpailun.

Mainos alkaa:

Scottie Scheffler on ensimmäinen pelaaja, joka on pystynyt voittamaan viidestä peräkkäisestä PGA Tour -kilpailusta neljä sitten Tiger Woodsin ja kauden 2007-08.

Scheffler on ansainnut vasta neljä kuukautta kestäneen kauden 2024 aikana käsittämättömät 18,7 miljoonaa dollaria palkintorahaa. Se on yli tuplat enemmän, kuin toiseksi eniten ansainnut Wyndham Clark, jolla hänelläkin on kasassa muhkeat 9 miljoonaa dollaria.

Naisten LPGA Tourilla todistetaan niin ikään melkoista yhden pelaajan dominanssia. Naisten maailmanlistan ykkönen Nelly Korda on voittanut nyt viisi kilpailua putkeen, ja viimeisimpänä hän nappasi kärkisijan naisten kauden ensimmäisestä major-kilpailusta, The Chevron Championshipistä. Edellisen kerran viiteen peräkkäiseen voittoon LPGA Tourilla on pystynyt ruotsalainen Annika Sörenstram kaudella 2004-05.

Kokonaisuudessaan Korda on pelannut tällä kaudella kuusi kilpailua ja ansainnut niistä 2,4 miljoonaa dollaria. Se on enemmän kuin LPGA Tourin rahalistan kolme seuraavaa pelaajaa yhteensä.


Pelaajat: ,