Huikaisevaa! Sami Välimäki lunasti paikan US Openiin – sijoittui toiseksi European Tourilla

Sami Välimäki European Tour golf / Pallomeri.net

Sami Välimäki pelasi hienon viikonlopun Walesissa järjestetyssä European Tourin kilpailussa, joka päättyi upeasti 2. sijaan.

Välimäki osoitti heti ensimmäisistä kierroksista lähtien, että suomalainen on valmis taistelemaan voitosta tämän viikonlopun kisassa.

Sunnuntaina pelatun neljännen kierroksen aikana Välimäki nähtiin jo kärkipaikalla, mutta lopulta ranskalainen Romain Langasque nousi upealla tavalla voittoon.

Myös Välimäki piti hermonsa kurissa tasaisessa kärjessä ja onnistui nappaamaan huikean 2. sijan, joka on miehen uran toiseksi paras sijoitus European Tourilla.

Mainos alkaa

Sijoitustakin maistuvampi kruunu oli varmasti se, että Välimäki lunasti samalla paikan myös syyskuun lopussa New Yorkissa pelattavaan kauden toiseen major-turnaukseen, jossa nähdään mukana aivan maailman terävin kärki. Välimäelle major-paikka on uran ensimmäinen.

Uransa ensimmäistä kautta European Tourilla pelaava Sami Välimäki on tehnyt todellisen läpimurron heti kättelyssä, sillä tilille on kilahtanut jo voittokin Omanissa pelatusta kisasta.


Pelaajat: