Video: Sami Hyypiä debytoi tasan 20 vuotta sitten – Liverpool juhlisti legendaa fiilistelyvideolla

Liverpool Sami Hyypiä

Sami Hyypiä teki Liverpool-debyyttinsä päivälleen 20 vuotta sitten. Liverpool julkaisi juhlan kunniaksi Hyypiän urasta fiilistelyvideon.

Sami Hyypiä siirtyi Hollannin Eredivisien Willem II:sta kesällä 1999 Liverpooliin 2,6 miljoonan punnan siirtosummalla. Päivälleen 20 vuotta sitten Hyypiä teki debyyttinsä pelaten täydet minuutit, kun Liverpool haki 2-1-vierasvoiton Sheffield Wednesdaystä Valioliigan avauskierroksella.

Liverpool kunnioitti vuosipäivää julkaisemalla Twitter-tilillään Hyypiän Liverpool-uran huippuhetkiä sisältävän videon.

Vuoteen 2009 kestäneellä Liverpool-urallaan Hyypiä pelasi kaikkiaan 464 ottelua ja oli voittamassa sekä Liigacupia että FA Cupia kahdesti. Tämän lisäksi tilille kirjattiin myös Uefa Cupin voitto sekä suurimpana kruununa Mestarien liigan voitto vuonna 2005. Hyypiä on Liverpool-kannattajien keskuudessa yhä erittäin arvostettu hahmo.

Hänet myös noteerataan varsin korkealla erilaisissa listauksissa, joihin on kerätty hinta-laatusuhteeltaan Valioliigan kaikkien aikojen parhaita hankintoja. Esimerkiksi jalkapallolehti FourFourTwo nostaa Hyypiän omassa listauksessaan sijalle 9.

Tätä puolta Hyypiän Liverpool-urasta konkretisoi myös varsin hauskalla tavalla Planet Football-sivuston tribuuttijuttu, jossa tehdään vertailua siitä mitä Liverpool olisi voinut samalla rahalla saada siirtomarkkinoilta vuonna 1999.

Siirtosummiin suhteutettuna sivusto lohkaisee, että Hyypiästä maksetulla summalla Liverpool olisi voinut ostaa mm. kaksi kolmasosaa skottilegenda Colin Hendrystä tai hollantilaistoppari Jaap Stamin oikean jalan.


Pelaajat:
Joukkueet: