SalPa koki totaalisen tuomarifarssin Ykkösessä – pallo kilahti päähän, tuloksena oli punainen kortti ja rankkari

SalPa

SalPa saattaa hieman jossitella lauantain tappiota Turussa TPS:lle, koska täydellinen tuomarifarssi johti voittomaaliin.

TPS:n ja Salon Palloilijoiden välinen ottelu ratkesi valitettavalla tavalla, kun isännät iskivät voittomaalin rangaistuspotkusta, joka tuomittiin täysin väärin perustein.

Surkeasti kauden aloittanut turkulaisjoukkue sai helpotusta tuskaansa tuomarin avustuksella, kun joukkueelle tuomittiin rankkari 67. minuutilla. Tuomari näki pallon osuneen SalPan Michael Johnin käteen. Todellisuudessa pallo kuitenkin napsahti topparia päähän, joten punainen kortti ja rankkari olivat totaalisen vääriä tuomioita.

TPS:n Alhaji Gero ei pilkulta epäonnistunut, vaan latasi 2-1-maalin, joka jäi lopulta taiston viimeiseksi.

Turkulaisille kyseessä oli vasta kauden toinen voitto, joten odotuksiin nähden alkukausi on ollut katastrofaalinen. Sen sijaan sarjanousija SalPan saldo on seitsemästä pelistä kymmenen pistettä.

SalPa-toppari sai tästä punaisen kortin

Jos video ei näy, niin voit katsoa sen TÄSTÄ!


Joukkueet: ,