Saksan joukkueelle ikäviä loukkaantumisuutisia

Saksan joukkueelle ikäviä loukkaantumisuutisia

Saksan voitto puolivälierissä Italiasta tuli kalliiksi, kun peräti kaksi pelaajaa joutuu jättämään turnauksen kesken loukkaantumisten vuoksi.

Saksalle kisoissa eniten maaleja (2) tehnyt Mario Gomez vaihdettiin Italiaa vastaan pois kentältä 72. minuutin kohdalta reisivamman takia. Tutkimuksissa vamma osoittautui niin pahaksi, että miehen EM-kisat ovat ohi.

Huonot uutiset eivät loppuneet joukkueen osalta kuitenkaan tähän. Myös Sami Khediran turnaus päättyi puolivälieriin. Khedira vaihdettiin kentältä pois jo 16 minuutin pelin jälkeen vasemman reiden revähdyksen takia.

Sivussa välierästä on myös Mats Hummels, joka sai lauantaina toisen keltaisen korttinsa.

Saksan vastustaja välierässä selviää sunnuntai-iltana, kun Ranska ja Islanti kohtaavat.

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut