Koripallon MM-kisoissa nähtiin perjantaina mieletön paukku, kun Saksa pudotti suurimman mestarisuosikin USA:n ulos turnauksesta.
Yhdysvallat tuli turnaukseen ilman suurimpia tähtiä, mutta tästä huolimatta maa oli selvä suosikki mestariksi, sillä olihan kokoonpano täynnä NBA:ssa pelaavia pelaajia.
Kanadalais-suomalaisen Gordon Herbertin valmentama Saksa laittoi kuitenkin jenkit totaalisen hiljaiseksi, kun se pelasi käsittämättömän hyvän koripallo-ottelun.
Saksan johto olikin reipas viimeiselle neljännekselle lähdettäessä, mutta USA onnistui kirimään väkisin mukaan peliin. Ratkaisevilla hetkillä Saksan pelaajien henkinen kantti kesti kuitenkin mainiosti, joten se onnistui tyrehdyttämään kirin ja viemään taiston nimiinsä numeroin 113-111.
Tämä tarkoittaa sitä, että MM-finaalissa kohtaavat Serbia ja Saksa, kun taas pronssiottelussa pelaavat USA ja Kanada.