Jättisiirto sai sinetin – Sadio Mané siirtyy Bayern Müncheniin

Sadio Mane - pallomeri.net

Bayern München tiedotti keskiviikkona jättihankinnasta, kun Sadio Mané siirtyy Liverpoolista seuran vahvuuteen.

Tuore kontrahti on kolmevuotinen. Liverpool saa siirtokorvausta 41 miljoonan euron verran.

30-vuotias Mané ehti edustaa Liverpoolia vuodesta 2016 lähtien ja tuona aikana hän mätti yhteensä 111 maalia Valioliigassa. Senegalilainen pelasi kaudet 2012-2014 RB Salzburgissa, josta hän siirtyi Southamptoniin ennen kuin Liverpool nappasi miehen riveihinsä.

Siirtokorvaus Salzburgista Southamptoniin oli aikanaan 23 miljoonaa euroa.

Mané on ehtinyt voittaa urallaan Mestarien liigan, Valioliigan ja Afrikan mestaruuden, minkä lisäksi hänet on myös valittu vuonna 2019 Afrikan parhaaksi jalkapalloilijaksi.

Mikäli upotettu tweetti ei näy laitteellasi, voit katsoa sen myös Bayern Münchenin Twitter-tilillä.


Pelaajat:
Joukkueet: ,