Video: Ruotsi selvisi jalkapallon MM-kisoihin – Buffon romahti kyyneliin pelin jälkeisessä haastattelussa

Ruotsin MM-joukkue Italia - Ruotsi EM-kisat - Pallomeri.net

Ruotsi taisteli uskomattomalla tavalla tiensä jalkapallon MM-kisoihin, kun joukkue sai raavittua väkisin toisesta osaottelusta 0-0-tasapelin Italiaa vastaan.

Viime viikolla kotikentällään 1-0-voiton napannut Ruotsin maajoukkue joutui maanantai-iltana todella hikiseen paikkaan, kun edessä oli vieraspeli San Sirolla. Lähtökohdat toiseen osaotteluun oli selvät, sillä Italian oli pakko voittaa ottelu.

Vuonna 2006 MM-kultaa juhlinut Italia pakottikin Ruotsin puolustuskannalle heti ottelun alusta lähtien. Vierailijat keskittyivätkin vastaiskuihin, siinä missä Italia määräsi pelitemmon. Ruotsin puolustus kuitenkin selvisi avausjaksosta kunnialla, sillä puoliajalle lähdettiin maalittomassa tilanteessa.

Toinen jakso jatkui siitä, mihin ensimmäinen päättyi. Italia yritti väkisin hakea sitä kaivattavaa maalia, mutta Ruotsi kesti jopa sensaatiomaisella tavalla uskomattoman paineen alla. Yksi jättimäinen yllätys saikin sinettinsä, kun peli päättyi numeroihin 0-0.

Ottelun jälkeen nähtiin sydämiä särkevä haastattelu, kun maalivahtilegenda Gianluigi Buffonin tunteet nousivat rajun pettymyksen keskellä pintaan. Italialaisveskari ei pystynytkään pidättelemään kyyneleitään, ehkäpä uransa viimeisen maajoukkuepelin jälkeen.

Ruotsi jalkapallon MM-kisoihin! – Buffonin unelmat särkyivät karulla tavalla