Käsittämätöntä tuuria – Rory McIlroyn lyönti pomppasi vedestä sillan kautta nurmikolle

Rory McIlroyn

Pohjoisirlantilaisen Rory McIlroyn matkassa oli runsaasti tuuria DP World Tour Championshipin ensimmäisellä kierroksella.

Golfin maailmanlistalla toisena oleva Rory Mcilroy löi onnekkaan lyönnin DP World Tour Championshipin ensimmäisellä kierroksella.

Pohjoisirlantilainen löi kentän viimeisellä väylällä toista lyöntiään hakkeen päältä, ja ei onnistunut sijoittamaan palloa sinne minne yritti. McIlroyn pallo tipahti väylän poikki virtaavaan jokeen, mutta pomppasi sieltä onnekkaasti sillalle, jota pitkin se valui turvaan nurmelle.

Puinen silta oli kokonaisuudessaan vesiesteen rajojen sisäpuolella, joten mikäli pallo olisi jäänyt sillalle, McIlroy ei olisi saanut tilanteesta vapautusta vaan olisi joutunut joko lyömään sillan päältä tai vapautumaan pois vesiesteestä yhdellä rangaistuslyönnillä. Nyt McIlroy onnistui lyömään nurmelta kolmannen lyöntinsä par 5 -väylän viheriölle ja teki väylälle lopulta parin.

Kyseinen episodi ei ollut McIlroyn kierroksen ainoa eriskummallinen tapaus, sillä kentän 13. väylällä mies löi avauslyöntinsä katsojan syliin.

Rory McIlroyn lyönti pomppaa vedestä sillan kautta nurmelle:

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Katso myös: Konkariveskarin neronleimaus – päästi vapaapotkun tahallaan maaliin


Pelaajat: