Dallas Starsin Roope Hintz oli jälleen pysäyttämätön, kun joukkue nappasi kolmannen kiinnityksen jatkopaikkaan lukemin 4-0.
Dallasin ja Minnesota välinen ottelusarja oli tilanteessa 2-2 ennen viidettä peliä, joten voittava joukkue saisi mielettömän edun jatkopaikan suhteen.
Minnesotan osalta vierasottelu sai synkän startin, koska Marcus Foligno taklasi itsensä suihkuun jo reilun kahden minuutin pelin jälkeen. Dallas ei jättänyt ylivoimaa hyödyntämättä, vaan Tyler Seguin niittasi maalin edestä 1-0-maalin. Syöttöpisteet kirjattiin Jason Robertsonille ja Hintzille.
Lisää tuli vielä ensimmäisen erän aikana, kun tällä kertaa oli Robertsonin vuoro heiluttaa verkkoja ylivoimalla. Osuman alusti Hintzin lisäksi Miro Heiskanen.
Dallasin osalta voitto alkoi varmistua toisen erän alussa, kun Hintz oli jälleen syöttöpuuhissa. Tällä kertaa maalintekijä kunnostautui Mason Marchment.
Minnesota jäi lopulta kokonaan nollille, kun Dallas otti kuskin paikan ottelusarjassa 4-0-voitolla.
Tehot 0+3 tehnyt Hintz nousi puolestaan jo koko NHL:n pudotuspelien pistepörssin kärkipaikalle, joten suomalainen pelaa elämänsä kevättä parhaillaan. Viidessä ottelussa on syntynyt nyt tehot 4+7.
Roope Hintz jatkoi hurjaa tykitystä
Jos video ei näy, niin voit katsoa sen TÄSTÄ!
Pelaajat: Roope Hintz
Joukkueet: Dallas Stars