Ronnie O’Sullivan selitti shokkitappiotaan MM-kisoissa – ”Minulla oli vaikeuksia pysyä hereillä”

Ronnie O’Sullivan selitti shokkitappiotaan MM-kisoissa – ”Minulla oli vaikeuksia pysyä hereillä”

Elävä legenda Ronnie O’Sullivan koki yhden koko historian suurimmista yllätyksistä, kun mies lähti lauluun MM-kisojen avauskierroksella amatööri James Cahillia vastaan.

O’Sullivanin MM-kisoista tuli todellinen pannukakku, kun mestarisuosikin matka päättyi heti kättelyssä. The Rocket hämmensi faneja väsyneellä ja haluttomalla esityksellä, vaikkakin James Cahill pelasi unelmaottelun. Tästäkin huolimatta O’Sullivanin esitys jätti hirveästi parantamisen varaa.

Legenda haukotteli useampaan otteeseen omaan tuolillaan ja kerran kamerat kuvasivat miehen jo lähes nukkumassa, sillä O’Sullivan nuokkui silmät kiinni penkillään. The Rocket myönsikin ongelmansa ottelun jälkeisessä haastattelussa.

– Oloni oli kauhea. Minulla oli vaikeuksia pysyä hereillä. Olen nukkunut todella huonosti parina viime yönä, O’Sullivan totesi BBC:n haastattelussa.

– En ole tuntenut oloani hyväksi parina viime viikkona. Sen sijaan hän (James Cahill) pelasi hyvin ja piti hermonsa hienosti kurissa, Ronnie O’Sullivan antoi kunniaa amatööripelaajalle.

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut