Video: Ronnie O’Sullivan heitti rapsakan leijan kesken matsin – syytti onnistuneesti tuomaria

Ronnie O'Sullivan / Pallomeri.net

Snooker-legenda Ronnie O’Sullivan rupsautti pierun kesken ottelun ja sai pistettyä ilmavaivansa tuomarin piikkiin.

Snookerin Northern Ireland Openissa nähtiin koominen hetki, kun kesken Ronnie O’Sullivanin ja Matthew Stevensin välisen ottelun tv-lähetyksessä kuului selkeä pierun ääni. O’Sullivan alkoi nauramaan ja kääntyi välittömästi tuomarin puoleen.

– Olitko se sinä, O’Sullivan kysyi tuomarilta.

O’Sullivan vielä missasi lyöntinsä ja tämän jälkeen kamera kääntyi välittömästi kohti tuomaria, joka naureskeli edelleen tilanteelle. Koska tuomari punasteli nauraessaan niin voimakkaasti ja kun O’Sullivan piti pokkansa varsin mestarillisesti, niin O’Sullivan sai monet uskomaan, että tuomari oli päästänyt pierun ilmoille.

Totuus kuitenkin paljastui ottelun jälkeen, kun O’Sullivan kertoi asian oikean laidan.

– Sanoin tuomarille, että ”olitko se sinä?” ja aloimme nauraa. Otan kuitenkin täysin vastuun tuosta. Minulla on ollut vatsavaivoja viimeiset kolme kuukautta. Olen käynyt niiden takia myös sairaalassa, O’Sullivan paljasti.

Ronnie O’Sullivan heittää leijan ja pistää sen tuomarin piikkiin:

Katso myös: Video: Ghanalaisen tv-juontajan tuloskatsaus on huikeaa kuunneltavaa


Pelaajat: