Draamaa ManU:ssa – Romelu Lukaku ei saapunut harjoituksiin, puhevälit manageriin poikki

Romelu Lukaku

Romelu Lukaku on BBC:n mukaan jättänyt luvatta harjoitukset väliin ja saa ManU:lta sakot. Poissaolollaan Lukaku yrittää vauhdittaa siirtoa pois Unitedista.

Romelu Lukaku on ottanut kovat keinot käyttöön saadakseen siirron pois Manchester Unitedista. Belgialaiskärki jätti BBC:n mukaan saapumatta harjoituksiin tiistaina ja tulee saamaan seuralta sakot.

Tietojen mukaan Lukaku olisi harjoitellut kaksi edellistä päivää entisen seuransa Anderlechtin kanssa. Lukaku on jo tovin verran kaivanut lähtökuoppia ja haluaisi suunnata Italiaan. Tiettävästi sekä Inter Milan että Juventus olisivat halukkaita saamaan Lukakun riveihinsä.

United on asettanut Lukakun siirtohinnaksi 75 miljoonaa puntaa.

Urheilusivusto The Athleticin mukaan Lukakun ja Manchester Unitedin seurajohdon välit ovat tällä hetkellä erittäin kireät. Hyökkääjä sai seuralta sähköpostin, jossa vaadittiin hänen pikaista paluutaan Manchesteriin.

The Athleticin mukaan Lukaku ja Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjaer eivät tällä hetkellä ole puheväleissä. Tietojen mukaan Solsjkaer olisi viime viikolla raivostunut Lukakun Twitteriin julkaisemasta kuvasta, jolla hän tuli paljastaneeksi luottamuksellista tietoa Unitedin kunto- ja nopeustesteistä.

Lukaku yritti kuvan julkaisulla todistaa sosiaalisen median kriitikoilleen olevansa nopea ja hyvässä kunnossa. Samalla kuvan tilastoista pystyi kuitenkin lukemaan, kuinka Luke Shaw ja Juan Mata olivat testeissä joukkueensa hitaimmat.

Tapauksesta pelihousunsa repäissyt Solskjaer vaati Lukakua poistamaan twiittinsä, minkä hän myös teki. Episodin jälkeen he eivät ole puhuneet toisilleen.

Katso myös: Romelu Lukaku & ”parhaat” hetket ManU-paidassa


Pelaajat:
Joukkueet: