Rovaniemen RoKi ja Kokkolan Hermes nousevat Mestikseen kaudeksi 2015-2016. Jääkiekkoliitto tiedotti asiasta sunnuntaina.
Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on päättänyt antaa Hermekselle ja RoKille niin sanotut villi kortti -paikat ensi kaudeksi Mestikseen. Hermes ja RoKi erottuivat selvästi edukseen seurojen välisessä vertailussa toiminnan, olosuhteiden, urheilutoiminnan, taloudenhoidon ja toimintasuunnitelman osalta.
Kummallakin paikkakunnalla on historiaa Mestiksessä pelaamisesta ja vankka kannattajakunta. Lisäksi talousalueina ja toimintaympäristönsä osalta Hermeksellä ja RoKilla on hyvät edellytykset menestyä Mestiksessä.
Hermeksen ja RoKin lopulliset lisenssit vahvistetaan yhdessä muiden pelaamalla sarjapaikkansa Mestikseen ja Suomi-sarjaan saaneiden ja sitä kautta oikeuden lisenssinhakuun omaavien seurojen lisenssikäsittelyn kanssa kunhan huhtikuussa hoidettavat viimeiset tekniset lisenssinsaannin edellytykset täyttyvät.
Lisenssikomitea päätti tiedottaa seuroja päätöksestä heti kun se oli mahdollista, jotta valmistautumisaikaa ensi kauteen olisi mahdollisimman paljon.