Täysin älytön touchdown XFL:ssä – Vegas Vipersin Rod Smith loikkasi upeasti puolustajan yli

Rod Smith Vegas Vipers

Jenkkifutisliiga XFL:ssä nähtiin aivan järjettömän upea touchdown, kun Vegasin Rod Smith päätti loikata kohti rynnineen puolustajan yli.

Vegas Vipers voitti myöhään lauantai-iltana Suomen aikaa pelatulla XFL-kierroksella San Antonio Brahmasin pistein 26-12, eikä ottelun voittomaaliksi jäänyt touchdown olisi voinut syntyä enää näyttävämmällä tavalla.

Touchdownin juoksi Vipersin Rod Smith ja tämä tapahtui toisella neljänneksellä, kun Brahmas johti peliä 12-11. Smith sai pelinrakentajalta syötön hyvään taskuun ja hänellä oli muuten vapaa taival maalialueelle, mutta yksi Brahmas-pakki oli vielä vastassa ja hän oli tulossa suoraan kohti.

Smith veti kuitenkin melkoisen ässän hihastaan. Hän juoksi kohti puolustajaa ja aivan täydellisellä ajoituksella osoitti huikeaa atleettisuutta loikkaamalla taklausta yrittäneen puolustajan yli suoraan maalialueelle.

Smith vei huikealla tempullaan Vipersin jälleen johtoon ja kun touchdownin jälkeen Vipers onnistui tekemään kahden lisäpisteen arvoisen suorituksen, meni kotijoukkue menojaan ja otti lopulta melko selvän voiton.

Vegas Vipersin Rod Smith tekee aivan mielettömän upean touchdownin XFL:ssä:

Tässä lähikuvaa Smithin käsittämättömästä loikasta:

Katso myös: Dortmund-vahti Gregor Kobel mokasi järkyttävän nolosti – juoksi kauas vastaan ja potkaisi pallosta ohi


Pelaajat:
Joukkueet: