Video: Täysin hävytön passi – Huuhkajien Robert Taylor alisti Tromsøn puolustusta tylysti

Robert Taylor Brann / Pallomeri.net

Huuhkajien rinkiin kuuluva Robert Taylor alusti Brannin tasoitusmaalin Norjan Elitserienissä täysin hävyttömällä chippisyötöllä.

Huuhkajien EM-joukkueessa penkinlämmittäjäksi jäänyt Robert Taylor selvästi uhkui pelihaluja päästessään taas Norjan Elitserienissä irti Brannin riveissä, kun Tromsø saapui vierailulle.

Ottelu lähti Brannin kannalta huonosti, sillä Tromsø paineli johtoon jo 18. minuutilla. Kun pelattiin ottelun ensimmäisen jakson lisäaikaa, oli Taylorin aika nousta esiin.

Mainos alkaa

Kaikki lähti Brannin kulmapotkusta, joka päätyi taka-alueella kytänneelle Taylorille Tromsø-pakin puolittaisen puskun kautta. Taylor oli pienessä kulmassa, joten helppoja reittejä maalintekoon ei ollut, mutta Taylor keksi oivan tempun.

Hän harhautti Tromsøn puolustusta ja suorastaan alisti heitä nekkaamalla kauniisti ja hitaasti leijailleen chippisyötön takatolpalle, jonne noussut Daouda Bamba puski pallon pussiin täysin hölmistyneen Tromsøn alakerran nokan alta.

Maali oli tärkeä, sillä se oli myös ottelun viimeinen, eli pisteet menivät lopulta jakoon maalein 1-1.

Robert Taylor tarjoilee Brannin tasoitusmaalin todella härskin chippisyötön:

Katso myös: Video: Loistava kuti 25 metristä – Sibbo-Vargarnan Sebastian Sutinen pöllytti upeasti verkkoa Helsinki Cupissa


Pelaajat:
Joukkueet: