Riku Hahl palaa HPK:n oransseihin

Riku Hahl | Pallomeri.net
Riku Hahl | Pallomeri.net

HPK on tehnyt 1+1 –vuoden sopimuksen keskushyökkääjä Riku Hahlin kanssa. Hahl on HPK:n oma kasvatti ja palaa 14 vuoden tauon jälkeen kasvattiseuraansa.

Hahlin siirtoon vahvana tekijänä vaikutti myöskin paluun tehnyt Antti Miettinen.
– Miettisen kanssa puhuttiin jo keväällä ensimmäisen kerran tästä ja mietittiin yhdessä, että nyt oli ehkä oikea aika tulla tekemään kotiseuran eteen se, mitä voidaan. Puntaroin pitkään eri vaihtoehtoja ja loppujen lopuksi tämä tuntui parhaalta ratkaisulta niin minulle kuin perheelle.

Riku Hahlin ura vei hänet Hämeenlinnasta NHL-seura Colorado Avalancheen kaudeksi 2001-2002, joka varasi Hahlin vuonna 1999. Hahl pelasi Coloradon NHL-joukkueessa kolmena kautena yhteensä 92 ottelua. NHL:n lisäksi Hahl on kiekkoillut Sveitsin liigassa, Ruotsin SHL:ssä sekä Liigaa Helsingin Jokereiden paidassa. Viime kauden hän pelasi Helsingin Jokereissa KHL:ssa. Lisäksi Hahl on edustanut Suomea World Cupissa kaudella 2003-2004 ja MM-kisoissa pukenut Leijona-paidan neljä kertaa.

HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen kertoo Hahlin olevan iso johtaja ensi kaudella.
– Loistava juttu, että saatiin jo toinen kovan luokan paluumuuttaja takaisin Hämeenlinnaan. Olemme keväästä asti haaveilleet Hahlin saamisesta tänne. Hän tulee olemaan esimerkkijohtaja, joka antaa omien peliesitystensä kautta varmasti lisäkipinää nuoreen joukkueeseemme.

Mainos alkaa

HPK Liiga Oy:n puheenjohtaja Jari Koskinen kertoo Hahlin olevan hyvä esimerkki siitä, mihin HPK on pyrkimässä.
– Riku Hahl sopii hyvin uudistettuun strategiaamme ja HPK:n tulevaisuuden suunnitelmiin. Haluamme päästä takaisin huipulle ja sen eteen olemme tehneet kovasti töitä. Hahlin sopimus on tästä yksi konkreettinen esimerkki.

P.S. Snapbackin toimittamisesta suuret kiitokset firmamme upealle lähetille. Hyvä Nelli!

Lähde: HPK.fi