Jalkapallon paluu on nyt hyvin lähellä. Uutistoimisto Reuters kertoo, että Saksan Bundesliiga pääsee jatkamaan pelejä Saksan valtion luvalla 15. toukokuuta.
Uutistoimisto Reuters kertoo muun muassa brittilehti Daily Mailin mukaan, että jalkapallo tekee vihdoin paluun 15. toukokuuta, kun Saksan Bundesliiga käynnistyy uudelleen.
Saksan hallitus tulee Reutersin mukaan purkamaan maata koskevia koronarajoituksia keskiviikkona, kun liittokansleri Angela Merkel pitää tiedotustilaisuuden.
Osavaltioiden johtajien odotetaan näyttävän vihreää valoa isojen kauppojen avaamiselle 11. toukokuuta lähtien sekä myös hyväksyvän Bundesliigan uudelleenkäynnistymisen. Ehtona luonnollisesti on, että peli pelataan tyhjille katsomoille.
Saksalaisseurat ovat harjoitelleet huhtikuusta lähtien rajoitetusti ja nyt tarkoituksena on ensin palata täysiin joukkueharjoituksiin ja siitä nopeasti pelikentille. Bundesliiga on ollut tauolla maaliskuusta lähtien ja suurimmalla osalla joukkueista on vielä yhdeksän ottelua pelaamatta.
Bundesliigan uudelleenkäynnistys tulee toki olemaan monin tavoin outoa, sillä on yhä mahdollista, että pelaajat joutuvat käyttämään maskeja ollessaan kentällä ja koskettelua saatetaan rajoittaa esimerkiksi maaleja juhliessa. Tämän lisäksi tietysti myös tyhjät stadionit antavat panoksensa outoon tunnelmaan.
Yleisesti otaksuttiin, että Bundesliigan uudelleenkäynnistys ottaisi takapakkia, kun kolme FC Kölnin pelaajaa sai tartunnan. Heidät asetettiin 14 päivän karanteeniin ja harjoittelu jatkui normaalisti.
Kaiken kaikkiaan 1724 pelaajaa ja toimihenkilöä on testattu Bundesliigan ensimmäisessä suuressa testiaallossa, joka koski 36 joukkuetta kahdelta ylimmältä sarjatasolta. Tämä testirykelmä tuotti 10 uutta positiivista tulosta. Testien toinen aalto toteutetaan tällä viikolla.