Rene Rinnekangas säväytti X Gamesin Big air -kisassa – iski pöytään ennennäkemättömän tempun

Rene Rinnekangas X Games 2024

Lumilautailija Rene Rinnekangas teki huikaisevan ja aivan ennennäkemättömän tempun X Gamesin big air -kisassa.

Rene Rinnekangas sijoittui kuudenneksi X Gamesissa lumilautailun big air -kisassa. Yhdysvaltojen Aspenissa lasketun kutsukilpailun voitti Japanin Taiga Hasegawa.

Kisassa laskettiin uudistetussa formaatilla ja Rinnekangas aloittikin vahvasti. Ensimmäisellä kierroksella piti tehdä niin sanottu tyylitemppu, joka määritti kymmenen prosenttia kokonaispisteistä. Tämän kierroksen Rinnekangas voitti saaden yhdeksän pistettä kymmenestä mahdollisesta tekemällä switch backside rodeo japanin.

Jamiformaatilla jatketussa kisassa Rinnekangas yritti kahdella seuraavalla kierroksella frontside 1800:sta, mutta ei aivan saanut pysäytettyä pyörimistä alastulossa.

Tämän jälkeen Rinnekangas säväytti huolella. Hän näet tiskiin kisoissa aivan ennennäkemättömän tempun, joka lähti liikkeelle caballerial tupla rollilla ja ennen alastuloa Rinnekangas kääntyi takaisin switchiin.

– Tosi kiva, että se onnistui, Rinnekangas myhäili Lumilautaliiton tiedotteessa.

Tuomareilla kesti pitkään miettiä, miten uudesta tempusta palkittaisiin. Lopulta Rinnekangas pokkasi siitä 34 pistettä. Viimeisellä kierroksella Rinnekangas sai vielä päälle onnistumisen aiemmin yrittämästään frontside 1800:sta keräten lopulta yhteispisteet 73.

Rene Rinnekangas tempaisee aivan ennennäkemättömän tempun X Gamesissa:

Katso myös: P22 SM-sarjassa nähtiin täysin älytön rankkari – M-Teamin Joona Hokkanen tempaisi todellisen unelmaveivin


Pelaajat: