Ruotsi voitti odotetusti Ranskan lauantaina, mutta Ranskan Thomas Thiry antoi omalla toiminnallaan Ruotsille vielä lisäapua.
Ruotsi ei jättänyt yllätyssaumoja Ranskalle Tampereen MM-lohkon lauantain iltapelissä, vaan mätki heti avauserässä taululle lukemat 4-0 ja ratsasti ensimmäisen erän tehoillaan loppuun saakka.
Tre Kronor oli avauserässä sen verran tylyllä jalalla liikkeellä, että peli olisi varmasti ollut joka tapauksessa ohi, mutta Ruotsi sai Ranskan Thomas Thiryltä myös hieman apua.
Thiry nimittäin hoiti Ruotsin kolmannen osuman itse oman maalin perukoille ja teki näin varsin erikoisen ratkaisun johdosta. Maali syntyi Ranskan pelatessa alivoimalla, kun kiekko pelattiin maalin kulmalla seisseelle Jonatan Berggrenille. Hän otti kiekon haltuunsa ja yritti ilmeisesti kiepsauttaa kiekkoa sokkona kohti siniviivalta noussutta puolustajaa.
Thiry puolestaan oli takatolpan puolella ja levitti jalkansa katkomaan syöttölinjaa paikkaan, jossa ei ollut ainuttakaan ruotsalaista. Kun kiekko lähti Berggrenin syötöstä kohti Thiryä, hän vielä pyyhkäisi kiekkoa jalallaan ja siitä limppu livahti nolosti Ranskan rysään.
Ranskan Thomas Thiry tekee oman maalin hämmentävällä tavalla ottelussa Ruotsia vastaan:
Katso myös: Tuomarikamera poimi keskustelut talteen – Marko Anttila turhautui Itävallan haastojahkailuun
Joukkueet: Ranska