EM-karsinnoissa nähtiin historialliset murskajaiset – Ranska takoi taululle kaikkien aikojen lukemat

2026 Ranska - Kroatia jalkapallon Ranskan

Ranska oli järjettömässä lyönnissä lauantaina jalkapallon EM-karsinnoissa, kun se murskasi Gibraltarin numeroin 14-0.

Nizzassa pelatussa ottelussa kohtasi lohkon kärkijoukkue sekä jumbojoukkue, joten tasoero oli jo ennakolta selviö. Kukaan tuskin osasi odottaa aivan noin hurjia lukemia, mutta Gibraltarin osalta taisto lähti heti vihellyksestä väärään suuntaan.

Ranskan johto oli 4. minuutilla jo 2-0. Lopulta tauolle lähdettiin isäntien 7-0-johdossa. Jokaiselle maalilla oli eri maalintekijä, joten onnistumisia tuli todella laajalta rintamalta.

Toisella jaksolla jatkui täysin vastaava meno, kun isot nimet alkoivat parantelemaan tilastojaan. Esimerkiksi Kylian Mbappe kirjasi otteluun hattutempun. Myös Oliver Giroud ja Ousmane Dembele saivat tililleen kaksi osumaa mieheen.

14-0-voitto on miesten EM-karsinnoissa kaikkien aikojen suurin, joten Gibraltarin esitys jäi historiankirjoihin astetta nolommalla tavalla. Edellinen ennätys oli vuodelta 2006, kun Saksa voitti San Marinon numeroin 13-0.

Katso myös: Kylian Mbappe tälläsi huikean kaukolaukausmaalin Ranskan murskajaisissa