Qatar-Argentiina näkyy ilmaiseksi – tässä live stream otteluun

Qatar-Argentiina näkyy ilmaiseksi – tässä live stream otteluun

Copa Américassa pelataan alkulohkovaiheen viimeisiä otteluita ja panokset ovat valtavia. Tässä live stream Qatar-Argentiina-otteluun.

Argentiina turnaus on sujunut haastavissa merkeissä, sillä Kolumbia aiheutti heti avauksessa maalle ensimmäisen tappion. Myös Paraguay-ottelu sujui haastavissa merkeissä, sillä tuloksena oli 1-1-tasapeli. Näin ollen Argentiina voi jäädä jopa lohkonsa viimeiseksi, mikäli maa ei onnistu voittamaan Qataria. Tämä tarkoittaisi täydellistä katastrofia suurin odotuksin lähteneelle joukkueelle.

Edes voitto ei vielä varmistaisi Argentiinalle jatkopaikkaa, sillä sekin voisi tarkoittaa jäämistä lohkon kolmanneksi, jolloin maa olisi riippuvainen myös muiden lohkojen tuloksista. Qatar on monta astetta heikompi joukkue, mutta maalla on nyt oikeasti todellinen mahdollisuus järkyttää täysin sekaisin olevaa Argentiinaa. Qatar on pystynyt pelaamaan tasaväkisesti niin Paraguayn kuin Kolumbiankin kanssa, joten Argentiinan tulee olla varuillaan vuoden 2022 MM-kisoja isännöivän maan kanssa.

Ottelu pelataan sunnuntai-iltana klo 22:00 ja se tulee suorana lähetyksenä. Alta pääset lukemaan ohjeet lähetyksen käynnistämiseen.

Qatar-Argentiina-ottelua pääset seuraamaan suorana lähetyksenä Unibet-TV:n kautta, mistä näet jokaisen ottelun ilmaiseksi. Mitään sen ihmeellisempää et lähetysten katseluun tarvitse kuin Unibetin pelitilin, josta löytyy vähintään 1€ saldoa.

LIVE STREAM AUKI!

Viikonlopun Copa América -ottelut:

La 22.6. klo 22:00 Bolivia-Venezuela

La 22.6 klo 22:00 Peru-Brasilia

Su 23.6. klo 22:00 Qatar-Argentiina

Su 23.6. klo 22:00 Kolumbia-Paraguay

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut