HJK hävisi Qarabagille Eurooppa-liigan karsinnoissa – maalivahti Jesse Öst kohnotti nolosti

Jesse Öst HJK

HJK hävisi Eurooppa-liigan karsinnoissa Qarabagille vieraissa ja maalivahti Jesse Öst voi ottaa toisen takaiskuista piikkiinsä.

HJK:n haaveet Eurooppa-liigan lohkovaiheesta ottivat kolauksen, kun joukkue hävisi kolmannen karsintakierroksen ensimmäisen osaottelun Azerbaidzanissa Qarabagille maalein 2-1.

Ottelu lähti kääntymään HJK:n kannalta väärään suuntaan 55. minuutilla, kun Qarabag meni ottelussa johtoon. Maali oli myös HJK:n kannalta hyvin kiusallinen, sillä osuman jälkeen katseet kääntyivät kysyvästi kohti maalivahti Jesse Östiä.

Maali syntyi sinänsä hyvin pelatusta hyökkäyksestä, jonka päätteeksi Qarabagin Leandro Andrade pääsi Östin kanssa nokikkain. Andrade pääsi vetämään hyvältä paikalta, mutta Öst oli niin ikään hyvin sijoittunut ja näytti saavan vedon varmasti kiinni. Toisin kuitenkin kävi. Torjunnassa meni jokin pieleen ja Öst torjui pallon vahingossa omaan rysään.

Takaisku ei peliä toki ratkaissut ja HJK nousi tasoihin, mutta eipä maali Klubin asiaa ainakaan auttanut. Qarabag iski ottelun voittomaalin lopulta 85. minuutilla. Otteluparin toinen osa pelataan Helsingissä 17. elokuuta.

Maalivahti Jesse Öst torjuu Qarabag-pelaajan vedon omaan maaliin:

Katso myös: Uskomaton maaliviivahärdelli – FC Lahden puolustaja vesitti huimat pelastukset sutaisemalla oman maalin


Joukkueet: