Tässä Puolan joukkue vuoden 2024 jalkapallon EM-kisoihin!

Puolan
Kuva: Getty Images

Puolan joukkue on selvillä vuoden 2024 jalkapallon EM-kisoihin. Tässä kokoonpano Barcelonan Robert Lewandowskin tähdittämänä.

Puola joutui yllättävän tiukille EM-karsinnoissa, sillä maa selvitti paikkansa turnaukseen vasta jatkokarsinnan kautta. Varsinaisissa karsinnoissa Puola voitti kahdeksasta ottelusta ainoastaan kolme, minkä johdosta Albania ja Tshekki veivät lohkon kärkipaikat. Jatkokarsinnoissa maa kaatoi ensiksi Viron selvästi numeroin 5-1.

Jatkokarsintojen finaali Walesia vastaan oli kuitenkin todella tiukka, sillä 0-0-tilanteessa edettiin rankkarikisaan. Lopulta Puolan kaikki laukojat onnistuivat, kun taas Walesin viimeinen laukoja Daniel James epäonnistui. Näin ollen Puola selvisi mukaan EM-kisoihin.

Mainos alkaa:

Meritoituneet tähtipelaajat

Puolalla on ehdottomasti monia Euroopan huippusarjoissa pitkään pelanneita pelaajia. Ehdottomasti tunnetuin on Barcelonan hyökkääjä Robert Lewandowski, joka on edelleen maailmanluokan maalintekijä. Muita avainpelaajia ovat Juventuksen maalivahti Wojciech Szczesny sekä pitkään Napolissa pelannut Piotr Zielinski. Myös Juventuksen hyökkääjä Arkadiusz Milik olisi kuulunut tähän joukkoon, mutta hän loukkaantui Puolan toiseksi viimeisessä harjoitusottelussa ja joutuu jättämään turnauksen väliin.

Puola on ollut vakiokävijä jalkapallon arvokisoissa, sillä EM-kisoista maa on jäänyt ulos viimeksi vuonna 2004. Myös MM-kisoihin se on selvinnyt jo kaksi kertaa putkeen.

Puolan kannalta lohkoarvonta tämän kesän EM-kisoihin oli yksi karmeimmista, sillä samaan lohkoon arvottiin Ranska EM-joukkue, Hollanti ja Itävalta. Tämä ei lupailee kovinkaan satumaista turnausta, koska paikka pudotuspeleihin vaatisi aivan mieletöntä onnistumista, johon tuskin joukkueen ulkopuolella kovinkaan moni uskoo. Maan iskukyvystä saadaan ensimmäinen osoitus 16. kesäkuuta, kun EM-kisojen ohjelmassa on ottelu Hollantia vastaan.

Puolan joukkue EM-kisoissa 2024:

Maalivahdit: 

Wojciech Szczesny (Juventus)
Marcin Bulka (Nice)
Lukasz Skorupski (Bologna)

Puolustajat: 

Jan Bednarek (Southampton)
Bartosz Bereszynski (Empoli)
Jakub Kiwior (Arsenal)
Bartosz Salamon (Lech Poznan)
Tymoteusz Puchacz (Kaiserslautern)
Pawel Dawidowicz (Verona)
Sebastian Walukiewicz (Empoli)

Keskikenttäpelaajat: 

Przemyslaw Frankowski (Lens)
Kamil Grosicki (Pogon Szczecin)
Jakub Moder (Brighton)
Taras Romanczuk (Jagiellonia Bialystok)
Damian Szymanski (AEK Athens)
Michal Skoras (Brugge)
Nikola Zalewski (Roma)
Jakub Piotrowski (Ludogorets)
Bartosz Slisz (Atlanta)
Sebastian Szymanski (Fenerbahce)
Kacper Urbanski (Bologna)
Piotr Zielinski (Napoli)

Hyökkääjät: 

Adam Buksa (Antalyaspor)
Robert Lewandowski (Barcelona)
Krzysztof Piatek (Basaksehir)
Kamil Swiderski (Verona)