Pöytätenniksen Mestaruussarja – tässä voimasuhteet ja lähtökohdat turnaukseen

pöytätenniksen

Pöytätenniksen Mestaruussarja käynnistyy lauantaina Helsingin Ruskeasuon palloiluhallissa ensimmäisellä viidestä osaturnauksesta. Ensimmäisessä turnauksessa pelataan kaksi kierrosta ja neljässä muussa kolme eli yhteensä runkosarjassa pelataan 15 kierrosta. Kevään finaaliturnaukseen selviytyy neljä parasta joukkuetta taistelemaan Suomen mestaruudesta perinteisellä playoff-menetelmällä.

Ottelun pelijärjestelmään on tullut mielenkiintoisia muutoksia, kun kotijoukkue saa nähdä vierasjoukkueen pöytäkirjan ennen kuin merkitsee omat nimensä. Myös mahdollisuus käyttää varapelaajaa viimeisessä ottelussa lisää taktista mielenkiintoa sarjan osalta. Ottelussa pelataan kuusi kaksinpeliä (kaikki 3 pelaajaa pelaavat kaksi kaksinpeliä, jos varapelaajaa ei käytetä tai ottelu ei pääty 5-0) ja tarvittaessa nelinpeli viimeisenä otteluna.

Sarjaennakko:

Sija 1: Kosken Kaiku

Kosken Kaiun nuori joukkue on usean vuoden ajan esiintynyt nousujohteisesti. Benedek Oláhin kanssa Suomen maajoukkuetta kannatelleen Alex Naumin varaan rakennettu KoKa hakee tällä kaudella onnistumisia laajalla rintamalla. Viime kaudella isoja voittoja ottanut kakkospelaaja Riku Autio on vakiinnuttamassa paikkansa sarjan huipulla ja Pohjois-Euroopan kärkijunioreihin ikäluokassaan kuuluva Sam Khosravi pystyy päivä päivältä paremmin haastamaan sarjan kärkipelaajia. 

Mainos alkaa

Sarjan mielenkiintoisimpia kysymyksiä on monessako turnauksessa Ruotsin Pingisliganissa ja maailmalla ammatikseen pelaava Naumi tulee olemaan mukana. Joukkueessa on sinänsä myös särkymävaraa pisteiden keräämisen suhteen, kun Naumin luottonelinpelikaveri Veikka Flemming sekä sähäkillä nokituksillaan ainakin vanhempia pelaajia kiusaava Anastasia Burkova pystyvät nappaamaan voittoja kolmospelaajan paikalta. Mestaruuden tavoittelussa Naumin panos on kuitenkin äärimmäisen tärkeä ja sen vahvuuteen toimitus uskoo vahvasti.

Sija 2: PT-Helsinki

PT-Helsinki pamahti muutama vuosi sitten Suomen pingiskartalle valmiina sekoittamaan kokeneiden mestisjyrien peliä kansainvälisen tason ulkomaalaisvahvistusten voimin. Korona ja testausralli on tuonut omat vaikeutensa pelaajien saapumiseen, mutta todennäköisesti menestysnälkäisen organisaation laajasta pelaajaringistä löytyy ratkaisut sarjan kärkipäässä pysymiseen ja Naumin huilaamiset sysäävät paineet runkosarjan voitosta helsinkiläisten niskaan. Myös haaparantalaisten Moradabbasin veljesten tämän kauden peliajan määrää spekuloidaan pingispiireissä ahkerasti. Riittääkö yllätysmestaruuden keväällä 2019 Ouluun tuoneen sympaattisen veljesparin tsemppi ulkomaalaisvahvistusten ohi?

Sija 3: PT 75

Miljoonia katsojia tavoittavaneet Pongfinity-videot eivät takaa tamperelaisporukalle vapaalippua pudotuspeleihin, vaan tubetähtien Miikka O’Connorin ja Otto Tennilän täytyy kikkalyöntien lisäksi olla täydessä urheilullisessa kunnossa haastaakseen sarjan kärkipelaajia. Kovalyöntinen ja kausi kaudelta parantava tsemppari Patrik Rissanen ja sarjan kokeneimpiin pelaajiin kuuluva Ari-Matti Koskinen eivät viime kaudella pystyneet täyttämään Saksassa pelanneen O’Connorin jättämää aukkoa, mutta kolmospelaajan paikalla molemmat tulevat olemaan sarjan eliittiä.

Sija 4: PT Espoo

Espoossa ei olla laitettu kaikkia munia yhteen koriin, kun nousua kohti kansallista huippua tekevä Arttu Pihkala pelaa ensi kaudella kakkosjoukkue PT Tapiolassa ja ykkösjoukkue luottaa vuodesta toiseen sarjan kärkipelaajien joukossa oleviin Toni Soineeseen ja Jani Jormanaiseen. Kokemuksellaan he hilaavatkin joukkueen varmasti finaaliturnauksen porteille, mutta ratkaiseviin tekijöihin kuuluu kisapöydiltä poissa olleen Matias Ojalan kunto, sillä Huy Chau pystyy parhaimmillaan haastamaan korkeintaan sarjan keskikastin pelaajia.

Sija 5: PT Tapiola

Vaikka liiton toiminnanjohtaja Mika Räsäsellä riittää hommia Suomen kasvavan pöytätenniskulttuurin kanssa on hän eittämättä taistelemassa voitosta asteli pöydän toiseen päähän kuka tahansa. Myös Arttu Pihkala etenee pikku hiljaa kohti miesten maajoukkueen portteja, joten karsintapeikko ei kummittele kovinkaan karmivasti. Joukkueen suunta on nousujohteinen, kun juniorimaajoukkueesta ponnistavat Aleksi Räsänen sekä Lauri Hakaste ovat jo kauden alusta alkaen esiintyneet hurjalla tsempillä täytyy konkareiden kaivaa kieroimmat kikkansa naftaliinista, jottei nuoriso pääse yllättämään.

Sija 6: PT Vantaa

Vantaalaiset ovat panostaneet viime vuosina omiin kasvatteihin, mikä näkyy Aleksi Mustosen ja Jussi Mäkelän nousuna varteenotettavien mestispelaajien joukkoon sekä tietysti joukkueen ykköspelaaja Samuli Soineen johtaman juniorijoukon menestyksenä kansallisissa kilpailuissa. Viron kärkipelaajiin kuuluva Lauri Laane ylitti viime kaudella kaikkien odotukset päihittämällä useita korkeamman rankingin pelaajia, ja jos sama jatkuu niin vantaalaiset ovat mukana tuimassa taistossa pudotuspelipaikasta. Tavalliset mestisjyrät Soine peittoaa ammattilaisen elkein, mutta Naumi ja PT-Helsingin ulkomaalaiset ovat ammattilaisuudessa muutaman stepin edellä, joten ihan mestaruusjuhliin asti vantaalaisia ei voi tällä kaudella povata.

Sija 7: OPT-86

Oulun mestismenestyksen herra ja hidalgo on pitkään ollut Venäjän kansallista kärkeä aikanaan hätyytellyt Vladimir Bril. Vaikean viime kauden jälkeen oululaiset ovat edelleen hallitsevia mestareita, koska korona keskeytti kauden. Helppoa ei joukkueen kaudesta ole tulossa, sillä vaikka Bril tuokin joukkueelle useita pisteitä ja tsemppaa joukkuekavereitaankin ajoittaisiin yllätysvoittoihin ei joukkueella tässä tiukassa sarjassa taida ihan olla asiaa pudotuspeleihin. Pohjoisen pingiksen uuden tulemisen pioneerien Mika Sorviston ja Tuomas Perkkiön takaa on tulossa mestistunnelmaa haistelemaan nuori syöttöekspertti Juhana Tuuttila, joka pystyy Sorviston ja Perkkiön tavoin parhaimmillaan taistelemaan voitoista jopa sarjan kärkipelaajia vastaan.

Sija 8: TIP-70

Vantaan toisen joukkueen viimeisin visiitti Mestaruussarjaan päättyi pari vuotta sitten ansaittuun tippumiseen, kun se onnistui saalistamaan kauden aikana vain 4 pistettä. Joukkueen ykköspelaajan paikan ottanee kohti Viron miesten maajoukkuetta marssiva Mart Luuk, joka lähtee varmasti hakemaan voittoa jokaisesta kaksinpelistä. Kokeneet Esa Miettinen ja Marek Viskman eivät kuitenkaan tule enää pysymään kovatasoisen sarjan tempossa mukana eikä toinen nuori virolainen yllä aivan Luukin tasolle asti. Jonkun on sarjasta aina pudottava ja tämä ei putoa korkealta, vaikka mestisvisiitti olisi jälleen yhden kauden mittainen.