Pikkuleijonat koki karmaisevan pettymyksen – Slovakia tiputti MM-kisojen mitalipeleistä

Joonas Kemppainen Nuorten Leijonien Nuoret Leijonat Lassi Thomson Leijonien kapteenisto Nuoret Leijonat Henri Jokiharju ulkoilmapeli Leijonien Suomi-Leijonat venäjä-suomi Leijonat Pikkuleijonat U20 EHT -Pallomeri.net_

Pikkuleijonat lähti selvänä ennakkosuosikkina U18 MM-kisojen puolivälierään, jossa vastaan asettui Slovakia.

Suomi voitti alkulohkossa USA:ta lukuunottamatta kaikki ottelut, joten lähtökohdat puolivälieriin olivat hyvät. Joukkueet olivat kohdanneet myös ennen kisojen alkua pelatussa harjoitusottelussa, jossa Suomi kaatoi Slovakian numeroin 8-3.

Kaikki merkit viittasivat Pikkuleijonien voittoon, mutta alku oli todella synkkä. Slovakia nappasi johdon jo ensimmäisellä minuutilla, kun Dalibor Dvorsky onnistui maalinteossa.

Toisessa erässä Suomen taivas synkkeni entisestään, kun Slovakia osui kahdesti ja karkasi jo 3-0-johtoon. Suomen kiri käynnistyi vasta päätöserässä, joten se oli auttamatta liian myöhään.

Vaikka Pikkuleijonat nousi vielä maalin päähän, niin paikka mitalipeleissä jäi haaveeksi, kun Slovakia oli vahvempi numeroin 3-2.


Joukkueet: