Video: Petteri Forsell pamautti unelmakudin – maaginen vaparimaali yli 30 metristä

Petteri Forsell Korona / Pallomeri.net

Puolan Ekstraklasassa pelaava Petteri Forsell väläytti jälleen maagista vetojalkaansa upottamalla yli 30 metrisen vaparin aivan huikealla kierteellä.

Puolan jalkapallon pääsarjassa Ekstraklasassa putoamiskamppailuun joutunutta Koronaa edustava Petteri Forsell ainakin kantaa kortensa kekoon sen puolesta, että seura saisi sarjapaikkansa pidettyä. Forsell on juhannuskierros mukaanluettuna maalannut koronatauon jälkeen kolmesti, mutta joukkue on hävinnyt kolme viidestä pelaamastaan ottelusta.

Juhannuskierroksella Korona taipui vieraissa Gornik Zardzelle maalein 3-2, mutta Forsell pääsi loistamaan tutuksi tulleella tavalla. Ottelun 59. minuutilla Korona sai vapaapotkun hieman yli 30 metristä ja kovana vaparipyssyttäjänä tunnettu Forsell asteli pallon taakse.

Forsell latasi voimakkaan kudin, jossa oli vielä voimakkaampi kierre. Ulos- ja alaspäin kiertynyt pallo oli maalivahdille aivan mahdoton torjuttava. Forsell tasoitti huikealla kudillaan lukemiksi 1-1.

Mainos alkaa

Korona meni johtoon 20 minuuttia myöhemmin, mutta lopusta muodostui dramaattinen. Gornik tuli ensin tasoihin Koronan omalla maalilla ja teki voittomaalin lisäajan viime hetkillä.

Petteri Forsell lataa upean maalin vaparista:

Tsekkaa myös: Video: Joona Toivio iski tasoitusmaalin Malmön verkkoon ajassa 90+2


Pelaajat: