HPK:n parhaimpiin pelaajiin tällä kaudella kuulunut Petri Kontiola vaihtaa maisemaa kauden jälkeen. Uusi seura on Ilves. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.
Kontiola palasi täksi kaudeksi Liigaan ja homma on sujunut suorastaan fantastisesti. Vaikka HPK on kyntänyt, niin Kontiola on koko sarjan pistepörssin kärjessä. 46 ottelussa tehot 8+35 tehtaillut sentteri on varsinkin ylivoimalla operoinut hämmentävän tehokkaalla tavalla.
Hämeenlinnassa ei päästä kuitenkaan enää ensi kaudella nauttimaan hyökkääjän otteista, sillä IS:n mukaan Kontiola on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Ilveksen kanssa.
Petri Kontiola on aikaisemminkin pelannut Liiga-kiekkoa Tampereella, mutta tuolloin seura oli Tappara, jonka junioreista mies ponnisti edustusjoukkueeseen saakka. Tampereella asuvalle Kontiolalle sopimus on varmasti mieluisa, vaikka edessä on siirto “vihollisleiriin”.
Pelaajat: Petri Kontiola
Joukkueet: Ilves