Golfkausi 2017 paketissa – Peter Puhakka

Golfkausi 2017 paketissa – Peter Puhakka

Ammattilaisgolfaaja Peter Puhakka summaa Rizk Insiderissä kuluneen kisakauden tunnelmia sekä valottaa, millä mentaliteetilla mies lähtee kohti ensi vuotta.

Kauden viimeiset kilpailut

Nyt on Suomenmaalla kilpailukausi saatu päätökseen ja tällä kertaa siihen päättyy myös oma kilpailukausi tämän vuoden puolelta. Viime kirjoituksesta on kerennyt sen verran mennä aikaa, että kolme viimeistä kilpailua on pelattu ja niistä on myös positiivista kerrottavaa. Kauden paras sijoitus tuli Finnish Tourin kisasta Suur-Helsingin Golfissa ja tuloksin 69-65 (-6) olin sijalla T3. Olisi mukava sanoa, että tämä ei ollut paras sijoitus tältä vuodelta, mutta on pakko ottaa positiiviset irti.

Pelasin tästä edellisen viikon kilpailun Nordic Leaguessa tuloksin 69-76-67 ja sijoitus oli T27. Tämä oli myös positiivinen suoritus, vaikkakin keskimmäinen kierros oli melko kauhea. Näiden kahden viikon aikana pystyin pelaamaan neljä todella ehjää kierrosta golfia ja mentaalisesti olin paremmassa tilassa kuin kertaakaan aikaisemmin tällä kaudella. Tekemisen taso ei vieläkään ollut päätä huimaavaa, mutta sain silti aikaan hyviä tuloksia. Tämä on golfin suola ja sen muistaminen pitkästä aikaa teki todella hyvää. Viimeinen kisa Vuosaaressa menikin totaalisesti penkin alle, mutta haluan tällä kertaa pysyä hyvissä jutuissa ja ottaa irti kaikesta taas opitusta.

Takapakit ovat osa lajia

Kausi oli kokonaisuudessaan vaikea, mutta tästä oppirahat maksaneena pitää iskeä ensi vuonna entistä kovemmin. Olen viime kausina mennyt hyvin eteenpäin oman pelini kanssa ja pieni takapakki tuntuu pahalta, mutta tässä lajissa ei kukaan mene joka vuosi eteenpäin. Ensi vuonna katsotaan, miten ukkeli pystyy nousemaan taas seuraavalle tasolle pienen itsetutkiskelun ja lepojakson jälkeen. Luotto tekemiseen on vieläkin kova ja pitäähän se välillä vähän kovempiakin teitä kulkea. Treenit alkavat todennäköisesti taas vuoden loppupuolella ja ensi vuoden alusta olen luultavasti enemmän reissussa.

Mailat naulaan ja muihin hommiin

Nyt koittaa minun vuosikatsauksessani se aika, kun pitää mennä ”oikeisiin” töihin. Jos pelaa tarpeeksi huonosti, leipä pitää mennä ansaitsemaan jostain muualta kuin kentältä. Onneksi kyseessä on kuitenkin vain määräaikainen pesti ja se myös helpottaa irrottautumaan lajista hetkeksi. Joku masokisti voisi jopa sanoa tätä työjaksoa lomaksi. Kisakausi on ollut kohtuullisen pitkä ja lepoviikkoja on kertynyt yllättävän vähän, joten on ihan kiva välillä laittaa reppu nurkkaan hetkeksi ja antaa aivojen levätä tältä osalta. Myös motivaatio nousee pilviin pikku tauon jälkeen. Rehellisesti sanottuna se nousee kyllä pilviin jo muutaman päivän jälkeen, mutta annetaan sen muhia hetki pidempään. Näin varmistetaan se, että ei tehdä niistä oikeista töistä mitään pysyvämpää ratkaisua.

Peter Puhakan blogin kokonaisuudessan voit lukea TÄSTÄ LINKISTÄ! Peter Puhakka on tarinoinut koko kauden ajan blogien muodossa ajatuksiaan kilpailuista ja golfista. Kaikki mielenkiintoiset tekstit löydät Ammattigolfarin arkea: Puhiksen matkasta -osiosta!

 

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut