Ammattigolfarin arkea – osa 7: Kauden ensimmäinen Finnish Tour -kisa takana

Ammattigolfarin arkea – osa 7: Kauden ensimmäinen Finnish Tour -kisa takana

Ammattigolfarin arkea -juttusarjan seitsemännessä blogissa käydään läpi Finnish Tour -kisakauden avausta. Peter Puhakan otteita voit ihailla myös videolta.

Kisakauden avaus suoritettu

Ensimmäinen Finnish Tour -kisa Nordcenterissä on nyt pelattu ja käteen taisi jäädä se kuuluisa pelkkä tuhnu. Peli ei missään vaiheessa tuntunut hyvältä ja suoritukset olivat keskinkertaisia. Lyöntien laatu ei ollut riittävällä tasolla, jotta peli olisi voinut olla tuloksellisesti hyvää. Tein kisassa cutin, mutta muuta kerrottavaa ei tämän vuoden avauskinkereistä jäänyt.

Tuloksellisesti viimeinen päivä oli katastrofaalisen huono, mutta silti loppua kohden aloin löytämään niitä tiettyjä juttuja, joita olisin toivonut jo heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Kävin vielä kotikentälläni Talmassa treenaamassa ensimmäisen kisapäivän jälkeen ja sain varsinkin draivaamisen pienillä muutoksilla paljon parempaan kuntoon. Jälkikäteen mietittynä löin paljon hyviä draiveja toisen ja kolmannen päivän aikana.

Alta löytyy videokuvaa ensimmäisen kisapäivän illan treeneistä ja olin itse todella tyytyväinen tuohon suoritukseen. Mulle tosi tärkeä juttu on aina suunnanvaihdossa tapahtuvat asiat. Lähden helposti vapauttamaan mailaaan liian aikaisin ja väärään suuntaan. Seurauksena lyönneistä tulee heikkoja ja vinoja. Keskityin vahvasti siihen, että en päästäisi mailaa tulemaan kehon edestä palloon vaan yritin vahvasti tulla samaa kautta takaisin kuin mistä olin sinne mennytkin. Sain toistettavampaa kaarta ja vahvempaa osumaa palloon tämän treenin seurauksena joten posit siitä!

Lunasta 200% bonus + 60 ilmaiskierrosta!

Suurin ongelma kisassa olivat siis lyönnit draivaamisen jälkeen ja ennen kuin päästiin griinille. Puttaaminen minulta onnistuu hyvin ja muutamaa kolmeputtista lukuunottamatta siinä tekemisessä ei ollut mitään valittamista. Myöhästynyt kevät vaikutti griinien kuntoon negatiivisella tavalla, ja siksi ihan kaikista ohi menneistä puteista ei vihainen voi itselleen olla. Chippaaminen ja wedgelyönnit olivat myös kiitettävällä tasolla. Palataan siis vielä tuohon ongelmakohtaan hetkeksi takaisin.

Griinien kunnon takia tässä kisassa olisi ollut ehdottoman tärkeää päästää jatkuvasti lähestymisillä lähelle lippua. Putteja ei pitkältä matkalta sisään tule juurikaan menemään ja birdiet olisi pitänyt tehdä lähietäisyydeltä. Omista lyönneistä hyviä birdiepaikkoja aukesi koko kisassa ehkä 3-5 kappaletta, joten tässä isoin syy huonoon peliin ja birkkujen vähyyteen. Myöskin esimerkiksi par vitosten kakkoslyönnit rokottivat tulosta paljon (3 kertaa veteen ja kerran outtiin.), koska kyseisellä kentälle juuri niillä väylillä tehdään hyvät tulokset.

Finnish Tour jatkuu parin viikon päästä Alastarolla

Eu auta itku pitkälle kuitenkaan, joten nyt on pakko tehdä sitä hyvää duunia mahdollisimman paljon ennen seuraavaa kisaa ja siellä otetaan niskalenkki kaikesta shaissesta mikä peliä on vaivannut. Parin viikon päästä pelaamme Finnish Touria Alastarolla. Siihen mennessä peli on mahdollista saada huippukuosiin. Huonon avauskisan jälkeen on pakko vetää dieselmäisellä kiihdytyksellä parempaa kohti ja mielellään pidetään sitten suunta samana läpi koko kesän.

Kelit ja kenttien kunto on toivottavasti paranemaan päin, jotta treenistä tulisi myös mahdollisimman laadukasta. Varsinkin lähipelitreeneissä heikkokuntoiset griinit ovat myrkkyä motivaatiolle. Itsessään vaikeaan peliin ei välttämättä haluaisi ottaa enään mitään tuurimomentteja mukaan. Rangella kaiken pystyy tekemään ihan samanlailla kuin minä tahansa vuodenaikana, joten siihen tämä kevät ei vaikuta. Kaikilla mahdollisilla keinoilla minun pitää saada lähestymislyönnit kuntoon ja tyhmät sekoilut pois. Mentaalivirheet myös vähentyvät huomattavasti, jos tekeminen tuntuu paremmalta ja luotto lyöntiin löytyy. Ensin homma hanskaan rangella ja mahdollisimman nopeasti kisasäädöt kuntoon kentällä.

Ei auta kuin iskeä uutta matoa koukkuun ja lähteä kalastelemaan,

Puhis

Tässä aikaisemmat Peter Puhakan ammattigolfarin arkea -blogitekstit:

Ammattigolfarin arkea: Puhiksen matkassa – osa 1: Kuka ihmeen Peter Puhakka?

Ammattigolfarin arkea: Puhiksen matkassa – osa 2: Aina ei mene niin kuin elokuvissa

Ammattigolfarin arkea: Puhiksen matkassa – osa 3: Golf is a momentum game

Ammattigolfarin arkea: Puhiksen matkassa – osa 4: Mikä golfissa on tärkeintä?

Ammattigolfarin arkea: Puhiksen matkassa – osa 5: Rutiinit yksinkertaisiksi – ajatukset selkeiksi

Ammattigolfarin arkea: Puhiksen matkassa – osa 6: Mistä syntyy hyvä chippi?

Rizk tarjoaa ensimmäisen talletuksen kolminkertaisena

Kasinosivusto Rizk tarjoaa uusille asiakkaille huikean ensitalletusbonuksen, koska ensimmäisen talletuksen saa kolminkertaisena aina 50€ asti. Tähän päälle kasino tarjoaa vielä 50 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta viiden seuraavan päivän aikana.

Rizkin kasinobonukset taskuun!

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut