Dramaattinen loppu! – Pelicans passitti HIFK:n kesälomalle

Pelicans

Lahden Pelicans onnistui nappaamaan ratkaisevasta puolivälieräottelusta voiton ja eteni Liigan välieriin.

Pelicansin ja HIFK:n välinen Liigan puolivälierien ottelusarja sisälsi dramatiikkaa kerrakseen, sillä lahtelaiset voittivat kolme ensimmäistä ottelua, mutta HIFK napsi tämän jälkeen kolme voittoa putkeen ja vei ratkaisun Lahdessa pelattuun seitsemänteen peliin.

Dramatiikkaa riitti ratkaisuottelussa aivan loppuun saakka. Toiselle erätauolle poistuttiin Pelicansin 2-1-johdossa, mutta HIFK muutti tilanteen heti kolmannen erän alussa päälaelleen ja nousi 2-3-johtoon. Tämän jälkeen Pelicansin Lars Bryggman nousi estradille.

Bryggman laukoi ensin ylivoimalla 3-3-tasoituksen vajaat 11 minuuttia ennen loppua, ja sivalsi maalin edustalta lahtelaiset johtoon minuutin ja kolme sekuntia ennen päätösvihellystä. HIFK haki lopussa tasoitusta vielä ilman maalivahtia, mutta Pelicans kesti ja eteni välieriin 4-3-voiton turvin.

Lahtelaiset kohtaavat Liigan välierissä Oulun Kärpät. Toinen välieräpari on Tappara-KalPa.

Pelicans passitti HIFK:n kesälomalle – Lars Bryggman iski voittomaalin minuutti ennen loppua:

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Katso myös: Kaapo Kakko lämäsi hämmentävän osuman – kiekko ylitti maaliviivan veskarin hanskassa


Joukkueet: ,