Turun Sanomat kertoo, että pikajuoksija Justin Gatlin nähdään kesäkuun 11. päivä tositoimissa Turussa, jossa kisataan Paavo Nurmi Games.
Gatlin on hallitseva 100 metrin maailmanmestari. Mies kiri Lontoon MM-kisoissa yllätysvoittoon, kun hän jätti taakseen niin Christian Colemanin kuin Usain Boltinkin.
Yhteensä Gatlinilta löytyy peräti kolme maailmanmestaruutta.
Yhdysvaltalaisen uraa ovat varjostaneet dopingsotkut. Vuonna 2006 hän jäi kiinni testosteronin käytöstä ja sai 8 vuoden kilpailukiellon, joka kuitenkin lyheni lopulta neljään vuoteen.
Menneisyyden varjot kiusasivat miestä myös Lontoon MM-kisoissa, kun miehelle buuattiin maailmanmestaruuden jälkeen. Kunniakierroksella nähtiinkin Gatlinin sijaan uransa viimeisen kisan juossut Bolt.
Lisäksi seuraavana päivänä järjestetty 100 metrin palkintojenjako siirrettiin pidettäväksi ennen varsinaista iltaohjelmaa buuauskonsertin pelossa.
Paavo Nurmi Games on nähtävissä suorana lähetyksenä Ylen välittämänä.
Paavo Nurmi Gamesin viralliset nettisivut
Pelaajat: Justin Gatlin
Ottelut: Paavo Nurmi Games