Suomi teki tennishistoriaa! Otto Virtanen ja Emil Ruusuvuori veivät upeilla voitoilla Suomen Davis Cupin finaalivaiheeseen

Otto Virtanen
Kuva: Getty Images

Otto Virtanen ja Emil Ruusuvuori nappasivat upeat voitot, joiden ansiosta Suomi eteni Davis Cupissa kahdeksan parhaan joukkoon.

Suomi on edennyt ensimmäistä kertaa tenniksen Davis Cupin kahdeksan maan finaalivaiheeseen. Suomi varmisti paikkansa finaalissa kaatamalla Yhdysvallat Kroatiassa, kun sekä Virtanen että Ruusuvuori onnistuivat voittamaan kaksinpelinsä.

ATP-listalla sijalla 125 oleva Otto Virtanen yllätti omassa ottelussaan ATP-listalla sijalla 39 olevan Mackenzie McDonaldin. Virtanen voitti ensimmäisen erän 7-6, mutta hävisi toisen selkeästi 1-6. Kolmas ja viimeinen erä ratkesi vasta tiebreakissä, jossa McDonaldilla oli kaksi ottelupalloa. Virtanen kuitenkin selvitti ottelupallot kylmän viileästi, ja nappasi lopulta tiebreakin nimiinsä pistein 9-7.

Maailmanlistalla sijalla 57 oleva Ruusuvuori kukisti puolestaan ATP-listalla sijalla 13 olevan Tommy Paulin. Ruusuvuori vei ensimmäisen erän nimiinsä tiebreakin jälkeen pelein 7-6, ja toinen erä kirjattiin suomalaisen eduksi pelein 6-4.

Davis Cupin kahdeksan parhaan maan finaaliturnaus pelataan marraskuussa Espanjan Malagassa.

Otto Virtanen ja Emill Ruusuvuori veivät voitoillaan Suomen Davis Cupin finaaliin:

https://twitter.com/TennisTV/status/1703120993848352956
Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Katso myös: VIMPELIN ELMERI ANTTILA OTTI AIVAN MAAGISEN PELASTUKSEN – SYÖKSYI JOKEEN JA HEITTI SAMASTA VAUHDISTA PALLON TAKAISIN KENTÄLLE


Pelaajat: ,