Olympiafinaali: Suomi – Venäjä – näin katsot ottelut TV:stä

Ruotsalaistähdet Suomi Markus Granlund Leijonat / Pallomeri.net
Kuva: Getty Images

Olympialaiset huipentuvat miesten jääkiekon osalta sunnuntaina, kun Suomi ja Venäjä kohtaavat klo 6:10 alkavassa finaalissa.

Leijonat on edennyt turnauksessa voitosta voittoon ja noussut koko turnauksen suurimmaksi mestarisuosikiksi. Vaikka Suomen otteet eivät viime peleissä ole olleet mitään lennokkaita, niin voitot on napattu tilille ihailtavalla varmuudella. Puolustuspeli on loistavassa iskussa, minkä lisäksi Jukka Jalonen on saanut jälleen systeeminsä myytyä pelaajistolle.

Hyökkäyspelaamisen on parannuttava sunnuntaina, mikäli finaali halutaan kääntää omiin nimiin. Nimittäin Venäjä ei tarjoa lainkaan ylimääräistä tilaa omalta puolustusalueeltaan. Maa on raapinut väkisin voittoja, vaikka suurin potentiaali on vielä näkemättä.

Välierä Ruotsia vastaan ratkesi vasta rankkareilla, joten palautumisen suhteen etu on selvästi Leijonien puolella. Näkyykö tämä kaukalossa? Se selviää sunnuntain klo 06:10 alkaen.

Näin katsot Suomi-Venäjä-ottelun TV:stä

Olympialaisten jääkiekon televisio-oikeudet ovat Discoverylla, joka lähettää otteluita suorana lähetyksenä maksullisen Discovery+ -palvelun kautta. Tämän lisäksi Suomen ottelut tulevat myös ilmaiseksi TV5-kanavan kautta, joten ympäri Suomen päästään kannustamaan omia sankareita suorana lähetyksenä.

DISCOVERY+ -PALVELUUN