Olli Palola iski kahdesti viimeisen 15 sekunnin aikana – kruunasi Kunlunin hurjan nousun

Olli Palola Jokerit KHL / Pallomeri.net

Kunlun Red Star isännöi keskiviikon KHL-kierroksella Sibir Novosibirskiä. Suomalaishyökkääjä Olli Palola iski ottelussa hattutempullisen verran maaleja.

Matsi oli hyvin erikoislaatuinen, sillä vierailijat karkasivat toisen erän lopulla jo ratkaisevan tuntuiseen 1-5-johtoon. Kunlunin ainoasta osumasta avauserässä oli vastannut Palola.

Kotijoukkue ei kuitenkaan ollut luovuttanut, sillä kolmannessa erässä se suoritti todellisen mahtinousun.

Mainos alkaa

Erän puolivälin tuntumassa Patrik Lundh ja Ville Lajunen osuivat kerran mieheen.

Tämän jälkeen mentiin maaleitta aina loppuhetkille saakka, kunnes Palola maalasi illan toisensa ja toi Kunlunin maalin päähän. Vaikka tässä kohtaa peliä olikin jäljellä enää 15 sekuntia, kotijoukkue onnistui kuin onnistuikin vielä kampeamaan tasoihin, kun Palola viimeisteli hatullisensa kolme sekuntia ennen päätössummeria.

Matsi eteni aina voittolaukauskilpailuun saakka. Siitä voiton vei vierasjoukkue Sibir, joten loppunumerot kirjattiin muotoon 5-6. Hieman erikoista ”pilkkukisassa” oli se, ettei kolmen maalin Palola kuulunut kotijoukkueen laukojiin.

Matsin tarkempiin tilastoihin voit tutustua KHL:n sivuilla.


Pelaajat:
Joukkueet: