Olli Määttä vahvistaa Leijonia MM-kisoissa – Joel Armia jättää turnauksen väliin

Olli Määttä
Kuva: Getty Images

Leijonat sai kovan vahvistuksen puolustuspäähänsä, kun Olli Määttä vahvisti tulevansa MM-kisoihin. Joel Armia sen sijaan jättää kisat väliin.

Leijonat sai maanantaina iloisia uutisia NHL:stä ja uuden vahvistuksen kevään MM-kisoihin. Leijonien johtoryhmä tiedotti maanantai-iltana, että Detroit Red Wingsiä NHL:ssä edustava puolustaja Olli Määttä on mukana joukkueessa MM-leirityksen viimeisestä viikosta alkaen.

Määttä pelasi tällä kaudella NHL:ssä 72 ottelua ja teki niissä tehot 4+14=18.

Mainos alkaa:

– Määttä on kova vahvistus puolustuspäähän, hienoa, että saamme hänet mukaan kisoihin, GM Jere Lehtinen totesi tiedotteessa.

Suurempaa vyöryä NHL:stä ei näillä näkymin ole Leijoniin tulossa, ainakaan ennen ensimmäisen pudotuspelikierroksen päättymistä. Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan nyt on varmistunut, että Montrealin Joel Armia ei pelaa tänä keväänä MM-kisoissa. Lehden toimitus ei maininnut syytä Armian kieltäytymiselle.

Kahtena viime keväänä MM-jäillä Leijonia vahvistanut monikäyttöinen porilaishyökkääjä olisi ollut kovan luokan vahvistus maajoukkueelle. Armia oli vuodenvaihteen jälkeen yksi Suomen parhaista maalintekijöistä NHL:ssä.

Jo kesälomilla olevista NHL:n suomalaisista mahdolliset MM-vahvistukset ovat enää lähinnä Arizonan Matias Maccelli ja Ottawassa vaisun kauden pelannut maalivahti Joonas Korpisalo, joilla molemmilla on sopimukset tuleville vuosille.

Maccellilla on kuitenkin tänä kesänä edessä yllätysmuutto Salt Lake Cityyn, mikä saattaa vaikuttaa MM-kisareissuun. Maccelli sanoi muutama päivä sitten Iltalehdelle antamassaan haastattelussa, ettei ollut vielä miettinyt MM-kisoihin lähtemistä.

Tsekkaa myös: Yle: Hiihtoliitto on pahoissa vaikeuksissa – mäkihypyn ja yhdistetyn valmentajille kerrottiin ikäviä uutisia


Pelaajat: ,
Joukkueet: