Kanadan juniorisarja OHL:ssä pudotuspeli lähti täysin lapasesta, kun North Bay Battalionin ja Niagara IceDogsin välisessä kamppailussa nähtiin joukkotappelu.
Kaikki sai alkunsa, kun IceDogsin maalivahti Stephen Dhillon huitaisi Battalion-hyökkääjä Daniel Walkeria haarojen väliin. Walker menetti hermonsa tempusta ja kävi välittömästi käsiksi Dhillonin.
Walker ei iskuissaan säästellyt, vaan takoi veskaria oikein urakalla kuonoon. Tämän jälkeen paikalle tuli molempien joukkueiden pelaajia ja soppa oli valmis alkamaan. Kaukalossa oli useampikin tanssipareja, joten tuomareilla riitti selvittämistä tilanteen rauhoituttua.
Lopulta suurimmat rangaistukset sai Walker, joka kuittasi 2+2+2+10 minuuttia ja ulosajon. Sen sijaan keihästyksen tehnyt maalivahti selvisi kahden minuutin jäähyllä väkivaltaisuudesta. Tilanteesta jaettiin myös useammalle muulle pelaajalle jäähyjä.
IceDogs nappasi lopulta kuuman peliin nimiinsä numeroin 5-3 ja nappasi jo kolmannen kiinnityksen jatkopaikkaan. North Bay Battalionin onkin voitettava kolme seuraavaa peliä, mikäli joukkue haluaa jatkaa kauttaan.
OHL-peli karkasi täydellisesti käsistä
Here’s the full exchange between Niagara and North Bay, if anyone wanted to see it.
A bit not good 😬 #OHL pic.twitter.com/47NaiXABF4
— caitlin berry (@caitlinsports) 29. maaliskuuta 2019
Jos video ei näy, niin voit katsoa sen Twitteristä!
Pelaajat: Daniel Walker
Joukkueet: Niagara IceDogs,North Bay Battalion