Taitoa, tahtoa ja hiukan tuuriakin – Nuorten Leijonien tehonyrkki hurjasteli Itävallan nurin

Nuorten Leijonien Brad Lambert / Pallomeri.net

Nuorten Leijonien taival U20 MM-kisoissa jatkui lennokkaasti ja hurjavireinen kolmoskenttä johti joukkoja, kun Itävalta kaatui maalein 7-1.

Itävallasta ei ollut yllättäjäksi, vaan kisojen altavastaajiin kuuluva maa jäi Nuorten Leijonien jalkoihin maalein 7-1. Kisojen toisessakin ottelussa Suomen kantavana voimana hääri joukkueen kolmoskenttä, josta näyttäisi muodostuneen todellinen iskunyrkki.

Muodossa Ville KoivunenSamuel HeleniusBrad Lambert hyökännyt ketju teki Suomen seitsemästä maalista peräti neljä ja ketjun jokainen jäsen kunnostautui maalinteossa.

Koivunen avasi maalijuhlat Lambertin nappisyötöstä ja ketju painoi myös Suomen toisen häkin varsin samanlaiseen tyyliin. Tällä kertaa vain osat vaihtuivat sikäli, että Koivunen tarjoili syötön maalin takaa ja Helenius niittasi pelivälineen reppuun vapaalta paikalta.

Siinä missä kaksi ensimmäistä osumaa syntyivät kuvioiden päätteeksi, niin ketju osoitti myös kykenevänsä suoraviivaisempaankin peliin. Koivunen teki illan toisensa ja vei Suomen jo 5-1-johtoon, kun Lambert heitti kiekon laidasta maalille, Helenius teki maskia ja Koivunen seurasi irtokiekkoa. Koivunen upotti kiekon rysään upeasti kaatuessaankin tehden todellisen tahtomaalin.

Lambert pääsi iskemään kolmannen erän loppupuolella lukemiksi 7-1, kun Itävallan maalivahti kohnotti avaussyöttönsä suoraan Lambertin lapaan. Lambert rankaisi heti ja uitti kiekon längistä pussiin.

Nuorten Leijonien iskunyrkiksi muodostunut kolmoskenttä oli vauhdissa, kun Ville Koivunen painoi ottelun avausmaalin:

Samuel Helenius viimeistelee 2-0:

Tässä syntyy 5-1 ja maalarina toistamiseen Koivunen:

Brad Lambert hyödyntää itävaltalaisveskarin hönöilyn ja lurittaa loppulukemiksi 7-1:

Tsekkaa myös: U20 MM-kisat 2022 – otteluohjelma, lohkot ja televisiointi


Pelaajat: ,,
Joukkueet: