Novak Djokovic saa urakalla rapaa niskaansa. Tähden piittaamattomuudesta seurasi koronatartuntojen rypäs Belgradin kutsuturnauksen yhteydessä.
Tenniksen maailmanlistan ykköspelaaja Novak Djokovic saa tällä hetkellä rekkalasteittain kuraa päällensä. Djokovicia arvostellaan laajalti hänen selvästikin hyvin ennenaikaisesti järjestämästään kutsuturnauksesta ja etenkin holtittomasta suhtautumisesta koronapandemiaan.
Hän saa myös kuitteja taannoisista epäilyistään koronarokotusta kohtaan. Australialaispelaaja Nick Kyrgios antoi ensimmäisen iskun tiistaina Twitterissä.
– Älkää viitsikö vinoilla minulle “vastuuttomista” tai “typeriksi” tuomituista tekemisistäni, sillä tämä putsaa pöydän, Kyrgios twiittasi luettuaan uutiset turnauksen aiheuttamista tartunnoista.
Kyrgios uudelleentwiittasi videoklippejä, joissa Djokovic ystävineen tanssi yökerhossa varotoimista välittämättä. Samalla Kyrgios kertoi rukoilevansa kaikkien koronaan sairastuneiden pelaajien puolesta.
Djokovic ilmoitti hieman myöhemmin, että hän oli vaimoineen saanut tartunnan kuten kolme muuta turnaukseen osallistunutta pelaajaa. Samalla hän esitti pahoittelunsa.
– Uskoimme, että varotoimet olisivat riittävät, mutta turnauksen järjestäminen oli väärin ja ennenaikaista, Djokovic kirjoitti.
Djokovicin ja hänen vaimonsa lisäksi turnauksen yhteydessä tartunnan saivat ainakin hänen ystävänsä, NBA-pelaaja Nikola Jokic, sekä tennispelaajat Grigor Dimitrov, Borna Coric ja Viktor Troicki sekä Troickin raskaana oleva vaimo.
Anteeksipyyntö ja selitykset tuntuvat varsin ontoilta, sillä uutistoimisto AFP:n mukaan Belgradin turnauksessa ei juurikaan piitattu varotoimista. Yleisö päästettiin peleihin ja videot yökerhosta paljastivat kutakuinkin täydellisen piittaamattomuuden.
Kaiken lisäksi tartuntojen pelätään uhkaavan tenniskauden varsinaista jatkoa elokuussa.
– Jotkut sanovat jo, että tämä vaarantaa jopa Yhdysvaltain avoimet, ja näin voi hyvinkin olla. Jälkiviisaana voi todeta, ettei tätä tilaisuutta olisi pitänyt järjestää. Se ei juuri edistänyt tenniksen mainetta. Ei yllätä, miten monet ovat antaneet positiivisen koronanäytteen, kun on nähnyt kuvat juhlivista pelaajista, kommentoi brittipelaaja Andy Murray.
Tenniksen kattojärjestön ATP:n puheenjohtaja Andrea Gaudenzi antoi kommenteillaan ymmärtää, että tartunnat johtuvat ymmärtämättömyydestä ja lapsellisuudesta.
– Kun lapsi opettelee ajamaan polkupyörällä, hänelle tyrkytetään kypärää. Ja sehän ei käy. Sitten ajetaan pyörällä ja kaadutaan. Sen jälkeen kypärä jo kelpaa, Gaudenzi sanaili.
Pelaajat: Novak Djokovic