Tennistähtien koronakatastrofi syvenee – Novak Djokovic ilmoitti tartunnastaan

Novak Djokovic Kobe Bryant - pallomeri.net

Novak Djokovic järjesti Adria Tour -nimeä kantaneen turnauskiertueen, jossa pelejä pelattiin vielä viime viikonloppuna. Turnaus näyttää kuitenkin yltyneen melkoiseksi koronalingoksi.

Adria Tourin Kroatiassa pelattuun turnaukseen osallistuneet Grigor Dimitrov, Borna Coric ja Victor Troicki ovat nimittäin kaikki ilmoittaneet saaneensa tartunnan.

Joukosta ensimmäisenä positiivisen testituloksen antoi Dimitrov, ja sen myötä sunnuntaiksi kaavailtu turnauksen finaali päätettiin perua.

Tiistaina Djokovic tiedotti, että hänellä ja hänen vaimollaan on niin ikään koronatartunta.

– Olen äärimmäisen pahoillani jokaisesta yksittäisestä tartuntatapauksesta. Toivottavasti kenellekään ei aiheudu terveyshuolia ja kaikki pysyvät kunnossa. Eristäydyn seuraavaksi 14 päiväksi ja teen uuden testin viiden päivän päästä, Djokovic sanaili tiedotteessaan.

– Organisoimme kiertueen hetkenä, jolloin virus oli heikentynyt ja uskoimme, että olosuhteet olivat sopivat. Valitettavasti virus on yhä läsnä, ja yritämme yhä totutella tähän uuteen todellisuuteen.

Suuri joukko ihmisiä on asetettu karanteeniin

Djokovicin toiminta on kuitenkin aiheuttanut suurta kritiikkiä, sillä muut pelaajat tekivät koronatestinsä jo Kroatiassa, mutta “Djoko” päätti altistumisestaan huolimatta ensin matkata kotimaahansa Serbiaan oireettomuuteensa vedoten.

Adria Tourin ottelut pelattiin ilman yleisörajoituksia ja erityisiä koronavarotoimia. Kiertueen virallisissa sosiaalisen median julkaisuissa pelaajia nähtiin todella läheisissä tunnelmissa halailemassa ja heittelemässä ylävitosia kentällä, sekä myös tanssimassa estottomasti tapahtuman iltagaalassa.

Yli 100 ihmistä on nyt asetettu tartuntaketjun johdosta karanteeniin. Joukkoon kuuluu Kroatian turnausta isännöineen Zadarin kaupungin pormestari ja iso ryhmä lapsia, jotka pääsivät treenaamaan Djokovicin kanssa turnauksen aikana.