Norjan jääkiekkoliitto keskeyttää maajoukkuetoiminnan välittömästi – “Tämä on vaarallista”

Ludvig Hoff Norja (Norjan jääkiekkoliitto)

Norjan jääkiekkoliitto joutui tekemään karun ja kovan päätöksen, kun liitto päätti lopettaa aikuisten maajoukkuetoiminnan.

Norjan yleisradioyhtiö NRK uutisoi, että maan jääkiekkoliitto on tehnyt radikaalin päätöksen ja lopettanut lähes kaikkien maajoukkueidensa toiminnan loppuvuoden ajaksi.

Ainoa pelaamista jatkava joukkue on alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkue, joka pelaa ikäluokkansa MM-kisoissa Ruotsissa joulukuun 26. päivästä alkaen. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Tage Pettersen vahvisti päätöksen NRK:lle.

– Kaikki ovat tauolla loppuvuoden, jos tulopuolella ei tapahdu mitään positiivista, hän totesi.

Päätös keskeyttää näin ollen myös aikuisten maajoukkuetoiminnan. Miesten maajoukkueen päävalmentaja Tobias Johansson kertoo NRK:lle saaneensa tiedon päätöksestä pari päivää sitten.

– Se ei ole hyväksi maajoukkueelle. Pelaajamme menettävät kansainvälistä kokemusta, jota tarvitsemme ottaaksemme seuraavan askeleen. Pitkällä tähtäimellä uskon, että rakentamamme luottamus vähenee, Johansson näkee.

Pelaajat ovat Johanssonin mukaan huolissaan siitä, että kulukuuri jatkuu myös tämän vuoden jälkeen. Ajattelua tukee tieto siitä, että päätös laittaa lähes koko maajoukkuetoiminta tauolle johtuu liiton akuutista talouskriisistä.

Liitto vahvisti muutama viikko sitten, että sen viime vuoden tilinpäätös oli yhdeksän miljoonaa kruunua, eli noin 780 000 euroa alijäämäinen. Summa on kolme miljoonaa kruunua enemmän kuin mitä liitto oli budjetoinut.

Kulukuurin vuoksi viisi liiton työntekijää tulee menettämään työpaikkansa.

– Norjan jääkiekon kannalta on surullista, jos he ottavat käyttöön näin kovaa iskeviä toimenpiteitä. Olen myös yllättynyt, että päätös tulee niin myöhään, kun kaikki maajoukkueen aktiviteetit on jo suunniteltu, miesten maajoukkueen entinen pitkäaikainen päävalmentaja Roy Johansen kommentoi päätöstä NRK:n haastattelussa.

Norjan miesten A-maajoukkueen oli tarkoitus kokoontua yhteen marraskuussa ja joulukuussa. Entinen maajoukkuepakki Alexander Bonsaksen jakaa ex-luotsin huolen ja pitää liiton päätöstä pelottavana ja huonosti ajoitettuna.

– Tämä on erittäin vaarallista Norjan jääkiekkoilulle. Maajoukkue on lippulaiva, Bonsaksen sanoi NRK:n haastattelussa.

Tsekkaa myös: Mark Stone iski Stanley Cup -finaalissa hattutempun murtuneella ranteella


Joukkueet: