“Uhkailetko sä mua, Noora?” – uutuuskirja kertoo kuinka Pasi Mustonen ja Noora Räty ajautuivat sotajalalle

Noora Räty Naisleijonat
Kuva: Getty Images

Noora Räty käy hänestä kirjoitetussa uutuuskirjassa läpi välejään Pasi Mustoseen ja kertoo myös suoraan Kiinan aikojen raha-asioista.

Naisleijonien pitkäaikainen ykkösmaalivahti Noora Räty ruotii uunituoreessa Leijonakuningatar-kirjassaan odotetusti välejään Naisleijonien edelliseen päävalmentajaan Pasi Mustoseen. Kohina viime syksynä ja erityisesti olympiavalintojen yhteydessä oli melkoista, kun Räty ei ollut mukana valmistavissa otteluissa eikä lopulta Pekingiin matkanneessa joukkueessa.

Räty taustoittaa tapahtumia ja tarinan alku sijoittuu syksyyn 2015, jolloin Naisleijonat pelasi turnauksen Sundsvallissa. Paluumatkalla Mustonen kutsui Rädyn palaveriin ja kyseli näkemyksiä maajoukkuetoiminnasta.

– En todellakaan ajatellut, että mielipiteeni olivat ainoita oikeita, vaan että jos kaikki pelaajat kertoisivat oman mielipiteensä, valmentaja saisi kokonaiskuvan ja voisi sitten tehdä omat ratkaisunsa. Minulle jäi kuitenkin olo, että Pasi taisi ymmärtää puheeni aivan toisin. Jäin miettimään, tulkitsiko hän ulostuloni niin, että epäilin hänen asemaansa päävalmentajana, Räty pohtii kirjassa.

Myöhemmin samalla kaudella Räty jäi pois MM-kisoihin valmistavasta turnauksesta polvivamman takia. Hän päätyi kuitenkin pelaamaan seurajoukkueensa KJT:n ottelun.

– Loppuviikosta polveni olikin jo parempi. Hyppäsin askiin, mutta en ilmoittanut asiasta maajoukkueeseen. En ajatellut, että asialla olisi merkitystä. Olin huoleton hetkessä eläjä, Räty selittää.

Mustonen ei lopulta valinnut Rätyä kevään 2016 MM-kisoihin.

Pekingin valintafarssi

Viimeiset ja samalla julkisimmat erät oteltiin matkalla kohti Pekingin olympialaisia. Räty kertoo edeltävän kesän videopalaverista, johon osallistuivat hänen ja Mustosen ohella Anni Keisala sekä Meeri Räisänen.

– Keskustelun päätteeksi Pasi ilmoitti, että hän valitsee meidät kolme syksyn MM-kisoihin. Tässä vaiheessa minun olisi varmaan jo pitänyt havahtua MM-kisojen ja töideni yhdistämisen mahdottomuuteen, mutta en tehnyt niin, Räty sanoo.

Räty työskentelee kesäisin Minnesotassa maalivahtivalmentajana. Hän päätyi jättämään elokuussa pelatun MM-turnauksen väliin.

– Minun oli pakko laittaa arvomaailmani järjestykseen ja valita, riskeeraanko lyhyen tähtäimen tavoitteen vai oman tulevaisuuden elinkeinoni. Maajoukkue oli yhä kunnia-asia, mutta en voisi vaarantaa omaa talouttani enkä jättää valmennettaviani kuudeksi viikoksi, mitä MM-kisareissu kaikkine leirityksineen tarkoittaisi, Räty valotti.

Syksyllä Räty saapui Suomeen ja siirtyi pelaamaan HPK:hon. Hän ynnäilee kirjassaan, että olympiapaikan tavoittelu palkattomassa sarjassa pelaamalla tarkoitti 20 000 euron panostusta omista säästöistä.

– Vedin Kärppiä vastaan 55 torjuntaa ja voitimme 3–1. Pelin jälkeen Pasi laittoi minulle viestin, että nyt meillä on ”kaksi Keisalaa”. Hänen sanavalintansa särähti korvaani ja koin sen piikittelynä, Räty paljastaa.

Rädyn olympiavalinta oli jo tuossa vaiheessa kuuma puheenaihe ja Räty itse hämmensi paikkaa entisestään MTV3:n Penkinlämmittäjät -viihdeohjelmassa. Ohjelmassa Räty totesi, että ”kommunikointi tökkii päävalmentajan kanssa” ja että ”ilmeisesti neljät olympialaiset ja yhdeksät MM-kisat eivät riitä näytöiksi”.

Hän tapasi lokakuun lopussa Mustosen ja koki välit viileiksi.

– Pasin mukaan koko johtoryhmä olisi ollut sitä mieltä, että esiintymiseni Penkinlämmittäjissä oli vastoin joukkueen arvoja. Pasin mukaan häntä häiritsi, että rakensin mediassa omaa brändiäni. Siihen vastasin, että eikö hän ymmärtänyt, ettei moni naisurheilija tehnyt tiliään seurasopimuksillaan vaan brändillään, Räty kertoo.

Mustonen kommentoi MTV:n jutussa Rädyn ”rikkovan opetusministeriön lainsäädäntöä” ja olettaneensa, että ”apurahaurheilijan on aina oltava maajoukkueen käytössä”. Mustonen pyysi sanojaan myöhemmin anteeksi.

– Olympiakomiteasta kommentoitiin, että apuraha ei velvoittanut osallistumaan poikkeusaikana siirrettyihin MM-kisoihin ja rikosoikeuden professori arvioi, että Pasin toiminta voisi ehkä täyttää kunnianloukkauksen merkit. Yritin aluksi olla välittämättä, mutta lopulta ymmärsin itsekin, miten vakavasta syytöksestä oli kyse.

Räty kuvaa kirjassaan viimeistä tapaamistaan Mustosen ja toteaa muistuttaneensa, että olisi voinut tehdä tutkintapyynnön kunnianloukkauksesta. ”Uhkailetko sä mua, Noora?”, Räty kertoo Mustosen vastanneen.

– Päätin olla tekemättä poliisille tutkintapyyntöä mahdollisesta kunnianloukkauksesta liittyen Pasin syksyllä esittämiin väitteisiin minun urheilija-apurahani käytöstä. Hän ei ollut kaiken sen ajan, rahan ja huomion arvoinen, Räty lataa kirjassa.

Räty tienasi valtavia summia Kiinassa

Kun Noora Rätyä houkuteltiin Kiinaan kiekkoilemaan kesällä 2017, palkkahaitariksi ilmoitettiin 75–100 000 dollaria puhtaana käteen, mikä on massiivinen summa naiskiekkoilijalle.

Räty kertoo kirjassa saaneensa kahdella edellisellä kaudella noin 700 euron verran kuukausittaisia kulukorvauksia ja turvautuneensa hetkellisesti myös työttömyystukeen.

Räty ilmoitti pontevasti lähtevänsä Kiinaan, jos palkka on 100 000 dollaria. Sopimus syntyi ja hän edusti Kunlun Red Staria ja KRS Vanke Raysia yhteensä viiden kauden aikana.

– Taloudellisen suunnittelun tarve kasvoi Kiina-sopimusten myötä. Bonusten kanssa palkkani oli noin 130 000 dollaria kaudessa puhtaana käteen. Sen päälle tienasin kesäaikaan noin 50 000 dollaria valmennuksistani ja summa oli kasvussa. Tiesin, etten peliurani jälkeen voisi todennäköisesti enää mitenkään ansaita yhtä vuotta kohti näin paljon. Sen takia halusin nyt tehdä päätöksiä, jotka turvaisivat elämäni pitkälle tulevaisuuteen. Perustin oman yritykseni syksyllä 2017 lähtiessäni pelaamaan ensimmäistä kautta Kiinaan. Yritykseni kautta pystyin sijoittamaan. Ostin sijoitusasuntoja, joita koronavuoteen 2020 mennessä oli jo kolme, Räty paljastaa.

Räty nautti samaan aikaan opetus- ja kulttuuriministeriön urheilija-apurahaa, mikä oli tietysti hieman kiusallista.

– Olin hakenut ja saanut apurahoja, vaikka olin aluksi miettinyt, oliko moraalisesti oikein hakea niitä, kun samaan aikaan tein jo muhkeaa tiliä Kiinassa. Apurahassa oli kyllä tuloraja, mutta ministeriönkin mukaan urheilijan tulojen ja tilanteen arvioiminen ei ollut yksinkertaista tilanteessa, jossa minun laillani monella muullakin oli osakeyhtiöt ja tulot saattoivat heitellä vuodesta toiseen paljon, Räty järkeilee.

Tsekkaa myös: Jori Lehterä jakeli herkkupaloja CHL:ssä – ovela syöttö selän takaa ja upea no look -passi takatolpalle


Pelaajat:
Joukkueet: