Nick Kyrgios osui vanhempaa rouvaa päähän ja vei pyyhkeen muistoksi – “Mitä minä tällä teen?”

Nick Kyrgios pyyhe vanhempi rouva - Pallomeri.net

Nick Kyrgios on jälleen kerännyt otsikoita Washingtonin ATP-turnauksessa – ja tällä kertaa ainoastaan positiivisessa valossa.

Aussipeluri kohtasi toisella kierroksella yhdysvaltalaisen Tommy Paulin ja onnistuikin kaatamaan tämän odotetusti suoraan erin 2-0. Ottelun aikana nähtiin hieman erikoisempi episodi, kun Kyrgios löi syötönpalautuksensa pitkäksi siten, että pallo pomppasi – varsin löysän oloisesti toki – päätykatsomoon.

Mukana oli myös huonoa tuuria, sillä katsomon eturivissä ollut vanhempi rouva sai pallon suoraan otsaansa. Paul kävi ensin kyselemässä rouvan vointia, minkä jälkeen myös Kyrgios tuli kentän toisesta päädystä ja päätti antaa naiselle muistoksi pyyhkeen.

Mainos alkaa:

Tämä ei vain oikein ymmärtänyt tähtipelaajalta saamansa märän rätin hienoutta.

– Mitä minun tällä pitäisi tehdä?, rouva kysyi pariinkin kertaan seuralaiseltaan.

Kyrgios ehti torstaina aloittaa jo kolmannen kierroksen otteluaan vieden Reilly Opelkalta avauserän. Ottelua jatketaan perjantaina.

Avauskierroksella Kyrgios puolestaan hauskuutti yleisöä, kun hän kyseli syöttöneuvoja katsojalta ottelupallotilanteessa.

Nick Kyrgios antoi lahjan, jota saaja ei oikein ymmärtänyt:

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen Tennis TV:n Twitterissä.


Pelaajat: